Tänään klo 19.40
Omakotitalo, 4h+k+ph+s+wc+vh, 130 m², 1977, Seinäjoki
Asianajotoimisto Kattelus, Ruokola & Mukkala Oy myy
30 000 €
60 tarjousta
Tänään klo 19.40
Katsottu 32 799 kertaa
23.1.2024: Lisätty Kaskenkadun suuntaisesta talosta vanhoja piirustuksia vuosilta 1951 – 2001. Ulosottomies ei ole selvittänyt, miltä osin ne vastaavat rakennuksen nykyistä pohjapiirustusta ja huonejärjestystä.
Lisäys 20.1.2025 kysymysten johdosta.
Uhkasakko
Ostajaa koskevat samat velvoitteet noudattaa päävelvoitetta, eli kunnostaa rakennukset, sen tehosteeksi asetetulla uhalla, kuin nykyistä omistajaa. Nykyiselle omistajalle tuomitut uhkasakot eivät siirry ostajan maksettavaksi.
Turun kaupungin juristilta saadun tiedon mukaan uhkasakkolaki mahdollistaa, että päätöksen mukaisen velvoitteen täyttämisen laiminlyöneen luovutuksensaajan maksettavaksi voidaan tuomita uhkasakon lisäeriä. Uhkasakon tuomitsemisen yhteydessä tutkitaan, onko velvoitteen täyttämiselle jäänyt riittävästi aikaa. On myös mahdollista, mikäli luovutuksensaaja ei ryhdy minkäänlaisiin toimenpiteisiin rakennusten kunnostamiseksi, että rakennusvalvontaviranomainen aloittaa hallintopakkoprosessin alusta. Siinä tapauksessa, että päätöksen mukaisiin toimenpiteisiin ei ryhdytä, on taas rakennusvalvontaviranomaisen osalta arvioitava edetäänkö asiassa tuomitsemalla aiempien asettamispäätösten mukaisia uhkasakon lisäeriä vai aloitetaanko hallintopakkoprosessi alusta uuden omistajan osalta.
Korjaamista koskevista kysymyksistä voi kysyä tarkempia tietoja rakennusvalvontapäällikkö Annika Alpilta annika.alppi@turku.fi 040 130 5803.
Asuntojen lukumäärä
Myynnin kohteena olevalla kiinteistöllä sijaitsee kaksi rakennusta. Sisäpihan rakennuksessa on aikojen saatossa ollut 5 – 6 huoneistoa. Tällä hetkellä asumiskäytössä yksi huoneisto. Rakennus on muutoin tällä hetkellä hyvin huonokuntoinen, esim. katto on paikoin romahtanut. Kaskenkadun suuntaisessa rakennuksessa on kellarissa baari / ravintola. Asuinkerroksessa ei ole tällä hetkellä toisistaan erottuja huoneistoja / asuntoja, vaan läpi talon pystyy kulkemaan tiloista toiseen. Rakennuksessa on jossain vaiheessa ollut 6-8 huoneistoa.
Lisätty 15.1.2024 Turun kaupungin rakennus – ja lupalautakunnan päätös 9.8.2018 § 234 §
Kuvia lisätty 14.1.2025
Lisäys 3.1.2025
Kiinnitysrekisteriin on kirjattu myynnin kohteena olevan kiinteistön osalta muistutustietona kolme uhkasakkolain mukaista ilmoitusta kiinteistöä koskevasta päävelvoitteesta ja sen uhasta. Tiedot ilmenevät rasitustodistuksesta.
Noudatettava velvoite koskee kiinteistöllä olevien kahden rakennuksen kunnostamista. Ks. tarkemmin velvoitteiden sisältö ja uhka myyntiesite s. 4 - 5 kohdassa ”Muut tiedot” ja liitteenä oleva Turun kaupungin rakennus- ja lupalautakunnan päätös 6.8.2019.
Uhkasakkolain 20 §:n mukaan, jos kiinteää tai irtainta omaisuutta koskeva päävelvoite ja sen tehosteeksi asetettu uhka ovat luovutushetkellä luovutuksensaajan tiedossa tai merkittynä kiinnityksistä pidettävään rekisteriin, luovutuksensaajan on noudatettava päävelvoitetta sen tehosteeksi asetetulla uhalla. Jollei luovutuksensaaja noudata päävelvoitetta, uhkasakko voidaan tuomita maksettavaksi noudattaen soveltuvin osin, mitä lain 10, 11, 13 ja 15 §:ssä säädetään.
Ostajan on siis noudatettava asetettua päävelvoitetta sen tehosteeksi asetetulla uhalla. Jollei ostaja noudata päävelvoitetta, uhkasakko voidaan tuomita maksettavaksi noudattaen edellä todettuja uhkasakkolain säännöksiä.
Myyntiesitteeseen lisätty tieto: Alin hyväksyttävä tarjous 6815,05 eur. Lopullinen alin hyväksyttävä tarjous päivitetään myyntipäivän mukaiseksi.
Muutettu: Loppukauppahinnalle annetaan maksuaikaa tarvittaessa enintään 13.3.2025 saakka.
Kiinteistö Turussa, osoitteessa Kaskenkatu 3, 20700 Turku
Tarkemmat tiedot kohteesta laaditussa myyntiesitteessä ja liitteissä.
Fastighet i Ådo, adress Kaskenkatu 3, 20700 Turku
Närmare uppgifter finns i försäljningsprospektet och dess bilagor.
Kohde myydään www.huutokaupat.com -sivustolla järjestettävässä nettihuutokaupassa.
Nettihuutokauppa päättyy 30.1.2025 klo 14:00 tai kolme minuuttia viimeisen hyväksytyn tarjouksen jälkeen. Korkeimman tarjouksen hyväksymisestä tai hyväksymättä jättämisestä päätetään erikseen.
Utmätt objekt säljs genom försäljning under hand som förrättas av utmätningsmannen på nätsidan www.huutokaupat.com. Försäljningstiden går ut 30.1.2025 kl. 14:00 eller tre minuter efter det sista köpeanbudet. Utmätningsmannen beslutar separat huruvida det högsta budet skall godkännas eller förkastas.
Nettihuutokaupassa jätetyt tarjoukset ovat sitovia. Mikäli korkein tarjous hyväksytään, on tarjouksen tekijä velvollinen maksamaan tarjoamansa kauppahinnan annetun maksuajan kuluessa. Tarjotun kauppahinnan maksamatta jättäminen voi johtaa ulosottokaaren 5 luvun 25 §:n mukaiseen ostajan korvausvelvollisuuteen.
Ostajan on heti suoritettava käsirahana 20 prosentin osuus kauppahinnasta Ulosottolaitoksen virkavaraintilille FI93 8129 9710 0163 61. Maksettaessa virkavaraintilille tulee käyttää viitenumeroa RF1337600005036235. Käsirahaa ei voi maksaa luottokortilla.
Loppukauppahinnalle ostaja saa tarvittaessa maksuaikaa 13.3.2025 saakka. Maksuajalta ostaja joutuu maksamaan korkolain 3 §:n 2 momentin mukaista korkoa koko kauppahinnalle. Korkolain 3 §:n 2 momentin vuotuinen korko on tällä hetkellä 3,50 %.
Mikäli ostotarjousta ei ole mahdollista antaa Huutokaupat.com -palvelun kautta, voi ostajaehdokas toimittaa ulosottomiehelle kirjallisen ostotarjouksen, joka liitetään osaksi nettihuutokauppaa korotusautomaatin mukaisena enimmäistarjouksena. Tarjous tulee toimittaa viimeistään 29.1.2025 klo 12:00 mennessä Ulosottolaitokseen kirjallisesti osoitteeseen
Ulosottolaitos/Realisointi
Sairashuoneenkatu 2-4
20100 Turku
Kirjallinen ostotarjous on sitova ja sen osalta noudatetaan samoja ehtoja kuin nettihuutokaupassa. Kirjallinen ostotarjous on allekirjoitettava ja tarjouksesta tulee ilmetä tarjouksen jättäjän yhteystiedot, tarjouksen enimmäismäärä sekä Huutokaupat.com -palvelun kohdenumero, johon tarjous jätetään
Om det inte är möjligt att lämna bud via tjänsten Huutokaupat.com, kan köparkandidaten lämna ett skriftligt bud till utmätningsmannen. Budet ansluts till nätauktionen som ett maximibud enligt höjningsautomaten. Budet ska lämnas i skriftlig form till utsökningsverket senast 29.1.2025 kl. 12:00 på adressen
Utsökningsverket/Realisering
Lasarettsgatan 2-4,
20100 Åbo
Ett skriftligt bud är bindande och på det tillämpas samma villkor som i nätauktionen. Det skriftliga budet ska undertecknas och av budet ska framgå budgivarens kontaktuppgifterna, budets maximibelopp samt numret på det objekt i tjänsten Huutokaupat.com som budet gäller.
Muut tiedot:
Omaisuus on ulosmitattu ja se myydään ulosottomiehen toimittamalla vapaalla myynnillä noudattaen soveltuvin osin ulosottokaaressa säädettyjä yleisiä huutokauppaehtoja.
Ostaja saa omistusoikeuden kiinteistöön ja kauppakirja luovutetaan ostajalle vasta, kun myyntipäätös on saanut lainvoiman ja kauppahinta on kokonaisuudessaan maksettu.
Ostajaehdokkaita kehotetaan tutustumaan hyvin myytävänä olevaan kohteeseen, myyntiesitteeseen sekä liitteenä oleviin asiakirjoihin. Myyntiesite on suuntaa antava, eikä se ole kattava kuvaus myyntikohteesta. Sen vuoksi ostajien on syytä tutustua myyntikohteeseen ennen tarjouksen tekemistä.
Varainsiirtovero on 3 % kauppahinnasta. Lainhuudon kustannuksista ja varainsiirtoverosta vastaa ostaja. Ostajan on haettava saannolleen lainhuutoa kuuden kuukauden kuluessa kauppakirjan päiväyksestä. Ostajan on suoritettava varainsiirtovero oma-aloitteisesti viimeistään lainhuutoa haettaessa, ellei ostaja ole vapautettu varainsiirtoveron maksusta.
Silja Similä
Kihlakunnanvouti
Ulosottolaitos
Huutokauppa päättyi 30.1.2025 klo 15.02
MyytyEi tarjouksia
Lähtöhinta 0 €
Ei vähennettävää arvonlisäveroa
Huutokauppa päättyy to 30.01.2025 klo 15.02, tai 3 min viimeisen tarjouksen jälkeen
Kohdenumero: 5150714
Katsottu 32 799 kertaa
Esittelystä on sovittava erikseen ulosottoylitarkastaja Mari Pitkäsen kanssa, mari.l.pitkanen@oikeus.fi, viimeistään 17.1.2025 klo 10.00 mennessä. /// OBS!! Förevisning ordnas enligt överenskommelse med utsökningsöverinspektören Mari Pitkänen, mari.l.pitkanen@oikeus.fi senast 17.1.2025 kl 10.00.
Maksutapa sovitaan myyjän kanssa erikseen.
23.1.2025 klo 15.43
Tänään klo 19.40
Asianajotoimisto Kattelus, Ruokola & Mukkala Oy myy
30 000 €
60 tarjousta
Tänään klo 19.40
Tänään klo 20.55
Hämeenlinnan Asunnot Oy myy
3 000 €
3 tarjousta
Tänään klo 20.55
24.5. klo 18.00
Ulosottolaitos, Päijät-Häme myy
4 600 €
8 tarjousta
24.5. klo 18.00
24.5. klo 18.00
Ulosottolaitos, Päijät-Häme myy
1 600 €
4 tarjousta
24.5. klo 18.00
24.5. klo 18.00
Ulosottolaitos, Jyväskylän toimipaikka myy
6 000 €
10 tarjousta
24.5. klo 18.00
24.5. klo 18.00
Ulosottolaitos, Helsingin toimipaikka myy
9 000 €
8 tarjousta
24.5. klo 18.00
24.5. klo 18.55
Ekman Capital Oy myy
49 000 €
Lähtöhinta
24.5. klo 18.55
Eniten tarjoavalle
25.5. klo 12.00
Ulosottolaitos, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan toimipaikat myy
8 000 €
11 tarjousta
25.5. klo 12.00
25.5. klo 13.00
Ulosottolaitos, Rovaniemi realisointi (Rovaniemi, Kemi, Kuusamo) myy
6 700 €
16 tarjousta
25.5. klo 13.00
26.5. klo 13.00
Ulosottolaitos, Pohjois-Savon toimipaikat myy
2 650 €
14 tarjousta
26.5. klo 13.00
26.5. klo 13.00
Ulosottolaitos, Porin toimipaikka myy
1 500 €
5 tarjousta
26.5. klo 13.00
26.5. klo 14.00
Ulosottolaitos, Etelä-Savon toimipaikat myy
4 100 €
5 tarjousta
26.5. klo 14.00
26.5. klo 18.35
Ulosottolaitos, Varsinais-Suomen toimipaikat myy
2 600 €
4 tarjousta
26.5. klo 18.35
27.5. klo 12.00
Ulosottolaitos, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan toimipaikat myy
5 300 €
8 tarjousta
27.5. klo 12.00
27.5. klo 12.00
Ulosottolaitos, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan toimipaikat myy
11 000 €
5 tarjousta
27.5. klo 12.00
27.5. klo 18.00
Ulosottolaitos, Oulu realisointi (Oulu, Raahe, Kajaani) myy
7 100 €
45 tarjousta
27.5. klo 18.00
27.5. klo 18.00
Ulosottolaitos, Lappeenrannan toimipaikka myy
3 000 €
3 tarjousta
27.5. klo 18.00
27.5. klo 18.00
Ulosottolaitos, Kymenlaakson toimipaikat myy
1 000 €
2 tarjousta
27.5. klo 18.00
27.5. klo 18.00
Ulosottolaitos, Kymenlaakson toimipaikat myy
4 000 €
5 tarjousta
27.5. klo 18.00
27.5. klo 19.00
Cotoisa LKV Oy myy
24 500 €
43 tarjousta
27.5. klo 19.00
25.5. klo 18.25
Ekman Capital Oy myy
25 000 €
Lähtöhinta
25.5. klo 18.25
Eniten tarjoavalle
25.5. klo 19.00
Ekman Capital Oy myy
16 900 €
Lähtöhinta
25.5. klo 19.00
Eniten tarjoavalle
25.5. klo 19.30
Ekman Capital Oy myy
24 900 €
Lähtöhinta
25.5. klo 19.30
Eniten tarjoavalle
31.5. klo 21.30
Ekman Capital Oy myy
0 €
Lähtöhinta
31.5. klo 21.30
2.6. klo 18.00
LN Capital Oy myy
21 500 €
Lähtöhinta
2.6. klo 18.00
Eniten tarjoavalle
7.6. klo 17.00
Ulosottolaitos, Oulu realisointi (Oulu, Raahe, Kajaani) myy
5 300 €
3 tarjousta
7.6. klo 17.00
7.6. klo 18.00
Ulosottolaitos, Oulu realisointi (Oulu, Raahe, Kajaani) myy
2 100 €
Lähtöhinta
7.6. klo 18.00
7.6. klo 19.00
Ulosottolaitos, Itä- ja Keski-Uudenmaan toimipaikat myy
0 €
Lähtöhinta
7.6. klo 19.00
10.6. klo 13.00
Ulosottolaitos, Rovaniemi realisointi (Rovaniemi, Kemi, Kuusamo) myy
0 €
Lähtöhinta
10.6. klo 13.00
11.6. klo 13.00
Ulosottolaitos, Varsinais-Suomen toimipaikat myy
5 000 €
2 tarjousta
11.6. klo 13.00
11.6. klo 13.00
Ulosottolaitos, Joensuun toimipaikka myy
0 €
Lähtöhinta
11.6. klo 13.00
11.6. klo 13.00
Ulosottolaitos, Varsinais-Suomen toimipaikat myy
5 000 €
4 tarjousta
11.6. klo 13.00
11.6. klo 14.00
Ulosottolaitos, Varsinais-Suomen toimipaikat myy
2 644 €
Lähtöhinta
11.6. klo 14.00
11.6. klo 19.00
Ulosottolaitos, Itä- ja Keski-Uudenmaan toimipaikat myy
500 €
1 tarjous
11.6. klo 19.00
14.6. klo 18.00
Ulosottolaitos, Porin toimipaikka myy
0 €
Lähtöhinta
14.6. klo 18.00
14.6. klo 18.00
Ulosottolaitos, Porin toimipaikka myy
250 €
1 tarjous
14.6. klo 18.00
14.6. klo 18.00
Ulosottolaitos, Kymenlaakson toimipaikat myy
500 €
2 tarjousta
14.6. klo 18.00
16.6. klo 10.00
Ulosottolaitos, Päijät-Häme myy
1 500 €
3 tarjousta
16.6. klo 10.00
16.6. klo 18.00
Ulosottolaitos, Tampereen toimipaikka myy
1 000 €
2 tarjousta
16.6. klo 18.00
16.6. klo 19.50
Asianajotoimisto Oksanen Oy myy
0 €
Lähtöhinta
16.6. klo 19.50