Kiinteistö: Kotiniemi (886-420-1-11), Lavia
Kiinteistön osoite: Honkasentie 56, 38600 Lavia. Honkasentie erkanee Myllysillantieltä, Honkasentien alussa puomi.
Vapaa-ajan käyttöön 3,65 ha:n päätehakattu metsätila, jolla vanhat rakennukset. Hirsinen asuinrakennus, navetta/suuli ja saunarakennus sekä katettu pihakeittiö. Oma kaivo.
Asuinrakennus n. 50 m2, keittiö ja kaksi makuuhuonetta. Uunilämmitys, kolme käytössä olevaa uunia.
Runsas puoli kilometriä isommalle tielle ja n. viisi km valtatielle, yhdeksän km Kiikoisten ABC huoltamolle. Ohessa kuva valtatieltä käännyttäessä.
Kiinteistö tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet metsänhoitoon, joka pitää aloittaa taimien istutuksella. Hyvät maapohjat tuoretta kangasmaata. Kiinteistön metsämaalle on tehty puutavararekkakelpoinen tie piha-alueen poikki ja kääntöpaikka.
Tilalla mahdollisesti vielä oleva hakattu puusto ja hakkuutähteet ovat metsäyhtiön omaisuutta. Ohessa kuva metsästä hakkuun jälkeen.
Voimassa oleva sähköliittymä siirtyy ostajalle.
Kiinteistövero 131 € vuonna 2026.
Myydään rasitteista vapaana.
Ohessa myös kuva pihapiiristä ennen hakkuuta. Pihapiirin voi ennallistaa, koska seuraava hakkuu on vähintään 25 vuoden kuluttua.
Ottamalla yhteyttä myyjään saa ohjeet tutustua sisätiloihin.