Tampereen kaupunki, Tilaomaisuuden hallinta myy

Ilmoittajan muut kohteet

Ihalan retkeilyalue, Uusikaupunki, Uusikaupunki

Katsottu 212 kertaa

1 / 15

Myydään

Tampereen kaupunki myy tarjousten perusteella osoitteessa Lepäistentie 825, 23500 Uusikaupunki sijaitsevan rantakiinteistön 895-431-4-50.


Kohde sijaitsee Uudenkaupungin edustalla luonnonkauniilla Lepäisten saarella. Saareen on ympärivuotinen ajoyhteys. Uudenkaupungin keskustaan matkaa on noin 13 km.

Alue on toiminut Tampereen kaupungin retkeily- ja leirintäalueena. Vuoteen 2015 saakka se palveli tamperelaisten virkistyskäyttöä, minkä jälkeen alue oli vuosina 2015–2022 vuokrattuna ja avoinna kaikille kävijöille.


Kohteella on runsaasti rantaviivaa. Rakentamaton osa tilasta on mäntypohjaista metsää sekä peltomaata.


Kiinteistön pinta-ala on 19,769 ha ja alueelle on vahvistettu ranta-asemakaava vuonna 2002. Alueen ja kiinteistön käyttöä ohjataan ranta-asemakaavalla.


Rakennukset


Alueella sijaitsee useita rakennuksia, joista osa on rakennettu 2000 –luvulla. Kaikki rakennukset ovat talviasuttavia. Kohde kuuluu kunnan vesi- ja viemäriosuuskuntaan.

  • 12 pientä ns. kuivanmaan lomamökkiä, jotka ovat rakennettu vuosina 2002 - 2012. Mökkien koko on noin 25 m2. Lomamökeissä on sähkölämmitys, mutta niihin ei tule vettä, eikä mökeissä ole viemäröintiä.

  • Kioskirakennus, jossa on kioski- ja toimistotilan lisäksi wc-tilat ja autotalli.

  • Kaksi erillistä majoitusrakennusta, joista toisesta löytyy lisäksi kaksi keittiötä ja toisesta suihku- ja wc-tilat.

  • Huoltorakennus, jossa on pesutilat, wc-tilat ja sauna.

  • Erillinen rantasauna, jonka edessä on uimalaituri.

  • Rakennusten lisäksi kiinteistöllä sijaitsee kolme kenttää asuntovaunuja varten. ​Alueilla on noin 60 sähköllä varustettua vaunupaikkaa.


Kohteesta ei ole lainmukaista energiatodistusta.

Rakennuksista ei ole tehty kuntotutkimuksia. Rakennukset ovat tyydyttävässä kunnossa.


Myytävästä kohteesta tehtävät tarjoukset


Sitovat tarjoukset esitetään Huutokaupat.com-sivustolla järjestettävässä tarjousmenettelyssä, johon osallistuminen edellyttää kirjautumista järjestelmään. Tarjoukset (huudot) tehdään Huutokaupat.com-palvelussa annettuun ajankohtaan mennessä. Tarjouskilpailun voittaa lähtökohtaisesti korkeimman tarjouksen tehnyt tarjoaja. Myyjä pidättää itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Tehdyt tarjoukset ovat sitovia ja hyväksytyn tarjouksen tekijä on velvollinen sitoutumaan kauppoihin ja maksamaan tarjoamansa hinnan kauppakirjan mukaisesti.


Ennen tarjouksen jättämistä ostajan on käytävä tutustumassa kohteeseen paikan päällä yleisesittelyn ajankohtana.


Kaupan ehdot


Tarjouskilpailun voittaneen tarjoajan kanssa käydään neuvottelut, jonka jälkeen kauppakirja olisi allekirjoitettavissa alkuvuodesta 2027. Kauppa on sitova, kun myyntiä koskeva viranhaltijapäätös on saanut lainvoiman ja kun kauppakirja on allekirjoitettu.



Muut ehdot


  • Tarjoajat sitoutuvat siihen, että heidän yhteystietonsa voidaan luovuttaa Huutokaupat.comin toimesta ilmoittajalle yhteydenoton, kauppakirjan ja myyntipäätöksen tekemisen ja tiedottamisen mahdollistamiseksi. Yhteydenotot ja tiedottaminen tehdään palveluntarjoajan järjestelmään ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen.

  • Tampereen kaupunki ei vastaa palveluntarjoajan järjestelmän toimivuudesta. Korkein tarjous on se tarjous, jonka palveluntarjoajan järjestelmä on korkeimpana hyväksynyt.

  • Mikäli huutaja vetäytyy hyväksytystä huudosta, tulee hänen korvata Tampereen kaupungille epäonnistuneen huutokaupan järjestämisestä aiheutuneet kustannukset.


Yhteystiedot ja tiedustelut


Huutokaupan ehtoja tai myytävää kohdetta koskevissa tiedusteluissa pyydetään olemaan yhteydessä: maanhankintapäällikkö Ari Kilpi ari.kilpi@tampere.fi / p. 050 346 9311 tai kiinteistöpäällikkö Emmi Korpela emmi.k.korpela@tampere.fi / p. 040 185 6371.


Kohteessa järjestetään esittelyt perjantaina 30.10.2026 kello 11.00–12.30 ja perjantaina 27.11.2026 kello 14.00–15.30. Ilmoittautumiset esittelyyn viimeistään kahta päivää ennen sähköpostitse osoitteeseen susanna.vuorinen@tampere.fi.


Tampereen kaupunki on yhteydessä voittaneeseen tarjoajaan huutokaupan päättymisen jälkeen.

Myyntiehdot

Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous.

Kohde myydään käyttäjien välisenä kauppana. Huutokaupat.com ei toimi kaupan osapuolena.

Tarjoajat sitoutuvat siihen, että heidän yhteystietonsa voidaan luovuttaa Huutokaupat.comin toimesta ilmoittajalle myyntipäätöksen ja siitä tiedottamisen mahdollistamiseksi.

Kohde myydään siinä kunnossa ja niillä varusteilla kuin se ilmoituksessa ja kaupantekohetkellä on.

Ilmoituksen kuvaukset ovat ainoastaan myyjän arvioita myytävästä kohteesta. Huutokauppaan osallistuvan on itse tutustuttava kohteeseen ennen sitovan tarjouksen tekemistä. Tarjouksen jättämällä huutaja hyväksyy kohteen kunnon sellaisenaan.

Tiedostot

Yksi ilmoitus tällä hetkellä
24 myytyä kohdetta heinäkuusta 2017 lähtien
94 % voittavista huudoista hyväksytty

Huutokauppa ja tarjoaminen

62
Päivää
18
Tuntia
39
Minuuttia
21
Sekuntia

Ei tarjouksia

Lähtöhinta 385 000 €

Ei vähennettävää arvonlisäveroa

€

tai tee tunnus voidaksesi huutaa.

Huutokauppa päättyy ma 14.12.2026 klo 18.00, tai 2 min viimeisen tarjouksen jälkeen

Tarjoukset

Tarjouksia
0 kpl
Tarjoajia
0 kpl
Loading...

Kohdenumero: 6620357

Katsottu 212 kertaa

Kohteen tiedot

Kohteen sijainti

Lepäistentie 825, 23500 Uusikaupunki

Avaa kartta

Tiedustelut

Kohteeseen tutustuminen

Kohteeseen tutustuminen 30.10.2026 kello 11.00–12.30 ja 27.11.2026 kello 14.00–15.30. Ilmoittautumiset näytölle viimeistään kahta päivää ennen: susanna.vuorinen@tampere.fi.

Maksutapa

Maksutapa sovitaan myyjän kanssa erikseen.

Päivitetty viimeksi

12.10.2026 klo 13.37

Jaa kohde kaverillesi

Yksi ilmoitus tällä hetkellä
24 myytyä kohdetta heinäkuusta 2017 lähtien
94 % voittavista huudoista hyväksytty

Muut katsoivat myös

28.11. klo 19.35

Huvila Rauman saaristossa, Rauma

West Coast Seaservice Oy Ltd myy

90 000 €

Lähtöhinta

Kokonaishinta alk. 90 100 €

28.11. klo 19.35

Eniten tarjoavalle

Saattaisit pitää myös näistä