Lappeenrannan Toimitilat Oy myy

KANAVANSUUN KOULUN MONITOIMITILA, Lappeenranta

Katsottu 237 kertaa

1 / 14

Myydään

Yleistiedot


Lappeenrannan kaupunki myy Kanavansuun koulun monitoimitilan rakennukset sisältäen kiinteistörekisterin mukaisesti noin 2220 m2 maapinta-alan.


Päärakennus on valmistunut vuonna 1999 ja se on toiminut Kanavansuun koulun liikuntatilana vuoteen 2018 saakka, jonka jälkeen rakennusta on käyttänyt lähiseudun asukkaat.


Rakennuksessa on liikuntasali, kaksi pukuhuonetta, wc-tilat, pieni keittiö, katsomo, varastoja ja tekniset tilat. Kohde sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta ja noin 2,1 kilometrin päässä Pontuksen päiväkotikoulusta


Kohteeseen tutustuminen


Ostajaehdokkaita kehotetaan tutustumaan huolellisesti myytävänä olevaan kohteeseen, myyntiesitteeseen, liitteenä oleviin asiakirjoihin sekä sopimaan kohteen esittelystä paikan päällä.


Kohdetta esittelee virka-aikana ennalta sovittavana ajankohtana kunnossapitomestari Juha Kankkunen, juha.kankkunen@saimaantukipalvelut.fi, p. 0404810414.


Lisätietoja kohteesta antaa kiinteistöpäällikkö Kimmo Valtonen, kimmo.valtonen@lappeenranta.fi.


Kiinteistön perustiedot


Osoite: Tukkimiehenkatu 1, 53300 Lappeenranta


Kiinteistötunnus: 405-40-1-5


Maapinta-ala: Kiinteistörekisterin mukaisesti 2220 m2 .


Kiinteistövero: Myyjä ei ole selvittänyt kiinteistöveron määrää tai määräytymisperustetta. Kaupunki ei maksa itselleen kiinteistöveroa alueellaan, joten siksi tämä ei ole tiedossa.


Maankäyttömääräykset


Kaavatilanne: Alueella voimassa kaupunginvaltuuston 26.4.2021 hyväksymä asemakaava.


Kaavamääräys: KTY-15: Toimitilarakennusten korttelialue. Toiminta ei saa kuormittaa ympäristöä melun, tärinän tai pölyvaikutuksen osalta. Suurin sallittu kerrosluku II (kaksi).


Kaavan mukainen käyttötarkoitus: Toimitilarakennus


Rakennusrekisterin mukainen käyttötarkoitus: Muut kokoontumisrakennukset (0790).


Muut erityiset kaavamääräykset: S-16: Istutettava alueen osa, jolla olemassa oleva puusto on säilytettävä tai vaiheittain uusittava.


Yleisiä määräyksiä: Kaava-alue kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Alueen toteuttamisessa ja rakentamisessa tulee huomioida rakentamisen sopivuus valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Alueelle myönnettävistä rakennusja toimenpideluvista on pyydettävä kaupunkikuvatyöryhmän lausunto. Kaava-alue on ympäristöriskejä aiheuttavan laitoksen konsultointivyöhykkeellä. Rakennusten rakennuslupaa haettaessa tulee pyytää aluepelastuslaitoksen lausunto.


Autopaikkamääräys: Toimitilarakennukset: 1 ap/90 kerros-m2 .


Kaavan mukainen rakennusoikeus: Monitoimitila 1000 k- m2 ja talousrakennus 50 k-m2 .

Käytetty rakennusoikeus: Rakennusoikeutta on käytetty n. 510 k- m2 .


Luovutettava irtaimisto


Rakennuksessa säilytetään kolmansien osapuolten omaisuutta eivätkä ne kuulu kauppaan. Myyntiesitteen kuvamateriaaleissa saattaa esiintyä irtaimistoa, jotka eivät kuulu kaupan kohteeseen, ellei niiden kuulumisesta kauppaan ole erikseen nimenomaisesti sovittu.


Liittymäsopimuksiinperustuvat oikeudet


Liittymäoikeuksien siirtyminen: Sähkön-, veden- jäteveden- ja kaukolämmön liittymäsopimuksiin perustuvat oikeudet siirtyvät ostajalle ilman erillistä korvausta.


Sähköliittymä: Lappeenrannan Energia Oy, liittymisoikeus 3*63A


Vesiliittymä: Lappeenrannan Energia Oy


Jätevesiliittymä: Lappeenrannan Energia Oy


Kaukolämpöliittymä: Lappeenrannan Energia Oy


Hälytysliittymä: Hälytysliittymä ei siirry ostajalle kaupan yhteydessä.


Liittymämaksut: Myyjä vastaa kaikista liittymäsopimukseen perustuvista maksuista kiinteistön hallintaoikeuden siirtymispäivään asti.


Liittymien kunto: Alkuperäisessä kunnossa.


Kiinteistörasitukset


Rasitukset ja velkakiinnitykset: Kaupan kohteeseen ei ole vahvistettu velkakiinnityksiä tai panttioikeuksia.


Vallintarajoitukset: Kaupan kohteeseen ei kohdistu vallintarajoituksia.


Käyttöoikeudet


Huoneenvuokraoikeudet: Kaupan kohteeseen ei kohdistu huoneenvuokraoikeuksia.


Rasitteet: Johto (405–2021-K26).


Yhteisalueosuudet: Kaupan kohteena olevalla kiinteistöllä ei ole yhteisalueosuuksia.


Liikennöinti


Kulkuyhteydet: Liittymä kiinteistölle Tukkimiehenkadulta. Kiinteistölle on osoitettu liittymäkielto pohjoisrajalta.


Kiinteistön tuotot ja ylläpitokustannukset


Kaupan kohteesta saatu tuotto: Kiinteistöstä saatu tuotto ennen sovittua hallinnan luovutusajankohtaa kuuluu myyjälle.


Myyjä on käyttänyt keskimäärin vuodessa sähköä noin 35 650 kWh. vettä noin 33 m3 ja energiaa rakennusten lämmitykseen noin 105 MWh.


Kiinteistöllä sijaitsevat rakennukset, rakennelmat ja laitteet


Myyjä ei ole selvittänyt vastaako rakennusten piirrokset tosiasiallista rakenteen toteuttamistapaa rakennuksen perustusten, hormistojen, ivkanavien, kantavien rakenteiden tai ulko- ja sisäpuolisten rakenteiden

teknisen toteuttamisen osalta tai poikkeaako rakentamisessa käytetty materiaali joiltain osin rakennepiirroksista ilmenevistä materiaaleista.


Myyjä ei ole selvittänyt vastaako rakennuksen sähköjärjestelmä voimassa olevia sähköturvallisuusmääräyksiä tai onko sähköjärjestelmää muutettu joiltain osin rakennusajankohdastaan.


Myyjä ei ole selvittänyt vesi- ja viemäriputkien kuntoa tai toimivuutta tai käytettyjä materiaaleja, ellei jäljempänä muuta asiasta mainita.


Myyjä ei ole selvittänyt kiinteistöllä sijaitsevien rakennusten, rakennelmien tai laitteiden lukitusten toimivuutta, ellei jäljempänä muuta asiasta mainita.


Myyjä suosittelee uusimaan rakennusten lukitusjärjestelmät.


Rakennuksen perustiedot


Rakennukset: Päärakennus ja saunarakennus


Päärakennus: Rakennuksen käyttötarkoitus: Muut kokoontumisrakennukset


Rakennusvuosi: 1999


Kerrosala: n. 458 m2


Huoneistoala: n. 502 m2


Rakennuksen tilavuus: n. 4605 m3


Kerrosluku: 2


Rakennustapa: Elementti


Perustukset: Betoniantura


Rakennusmateriaali: Puu


Ulkoverhous: Puu


Vesikatto: Peltipäällysteinen harjakatto


Ikkunat: 3-lasiset


Lämmitysmuoto: Kaukolämpö, vesikeskuslämmitys


Energiatodistus: Lain vaatima energiatodistus on laadittu 8.10.2025 ja se on voimassa 8.10.2035 saakka. Energiatehokkuus on C


Saunarakennus:


Rakennuksen käyttötarkoitus: Sauna


Rakennusvuosi: 1938


Huoneistoala: n. 20m2


Lämmitysmuoto: Ei lämmitysjärjestelmää


Rakennusmateriaali: Puu


Vesikatto: Peltikate


Hoito- ja ylläpitokustannukset


Kaupan kohteen kaikista hoito- ja ylläpitokustannuksista vastaa myyjä hallintaoikeuden siirtymipäivään asti.

Myyntiehdot

Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous.

Kohde myydään käyttäjien välisenä kauppana. Huutokaupat.com ei toimi kaupan osapuolena.

Tarjoajat sitoutuvat siihen, että heidän yhteystietonsa voidaan luovuttaa Huutokaupat.comin toimesta ilmoittajalle myyntipäätöksen ja siitä tiedottamisen mahdollistamiseksi.

Kiinteistökaupan hyväksyminen ja kauppakirjan allekirjoittaminen


Lappeenrannan Toimitilat Oy ei hyväksy ehdollisia tarjouksia.


Lappeenrannan Toimitilat Oy voi harkintansa mukaan jatkaa tarjousten jättämisen määräaikaa.


Lappeenrannan Toimitilat Oy pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkeimman tarjouksen.


Tarjoajat sitoutuvat siihen, että heidän yhteystietonsa voidaan luovuttaa Huutokaupat.comin toimesta myyjälle myyntipäätöksen ja siitä tiedottamisen mahdollistamiseksi.


Kiinteistön ostajaksi tulee lähtökohtaisesti vain se henkilö, joka on tehnyt nettihuutokaupassa hyväksytyn korkeimman tarjouksen.


Lappeenrannan Toimitilat Oy ei vastaa palveluntarjoajan järjestelmän toimivuudesta.


Mikäli nettihuutokaupan ostaja tekee tarjouksen toisen henkilön lukuun, tulee tarjouksen tekijän esittää valtuutus sekä varsinaisen ostajan tiedot ilmoittamalla ne välittömästi korkeimman hyväksytyn tarjouksen jälkeen sähköpostitse. Muussa tapauksessa Lappeenrannan kaupunki tekee myyntipäätöksen sille taholle, joka on jättänyt korkeimman hyväksytyn tarjouksen.


Kiinteistö myydään rakennuksineen tarjouskilpailun voittajalle siinä kunnossa ja niillä varusteilla kuin se kaupantekohetkellä on, lukuun ottamatta omaisuutta, joka on merkitty myyjälle kuuluvaksi. Myyntiesitteen kuvamateriaaleissa saattaa esiintyä irtaimistoa, leikkivälineitä, koneita, laitteita, ajoneuvoja tai muuta omaisuutta, jotka eivät kuulu kaupan kohteeseen, ellei niiden kuulumisesta kauppaan ole erikseen nimenomaisesti sovittu.


Kohde voidaan myydä vain huutokaupat.com -järjestelmään kirjatun korkeimman tarjouksen tehneelle.


Huutajan on velvollisuus tutustua kohteeseen ennen tarjouksen jättämistä. Tarjouksen jättämällä huutaja hyväksyy kohteen kunnon sellaisenaan.


Myynti-Ilmoituksen kuvaukset ovat ainoastaan myyjän arvioita myytävästä kohteesta.


Pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu. Kauppahinta ei perustu rakennuksen eikä kiinteistön pinta-alaan.


Kauppahinnan hyväksymisen vahvistaa Lappeenrannan kaupungin kaupunkikehityslautakunta. Mikäli myyntipäätös on kielteinen, ei tarjouksen antajalla ole oikeutta saada korvauksia kiinteistökaupan peruuntumisesta. Kaupan hyväksymisestä päättää Lappeenrannan kaupungin toimielin.


EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevat ostajat tarvitsevat erillisen luvan kiinteistökauppoihin.


Lopullinen kiinteistökauppa tehdään Maakaaressa säädetyssä muodossa myyjän laatiman kauppakirjan ja myyjän ilmoittamien ehtojen mukaisesti.


Kauppahinta on maksettava myyjälle ennen kauppakirjan allekirjoittamista.


Lappeenrannan Toimitilat Oy luovuttaa kohteen avaimet ja kiinteistöön liittyvät asiakirjat aikaisintaan kauppakirjan allekirjoitustilaisuudessa.


Kiinteistökaupasta vetäytyminen


Myyjällä on oikeus vetäytyä lopullisen kiinteistökaupan tekemisestä milloin tahansa, mikäli kiinteistön kauppaa ei ole tehty Maakaaressa säädetyllä tavalla. Mikäli Lappeenrannan kaupungin toimielimen tekemä myönteinen myyntipäätös on saanut lainvoiman ja kaupunki vetäytyy tämän jälkeen kaupanteosta, on myyjä velvollinen korvaamaan ostajalle 100 €.


Mikäli ostaja ilmoittaa vetäytyvänsä kiinteistökaupasta sen jälkeen, kun myyjä tai myyjän edustaja on vahvistanut hyväksyvänsä annetun ostotarjouksen, tulee myyjä vaatimaan ostajalta kohteen esittelystä sekä kaupanteon valmistelusta 500 €.


Tarjousta koskeva hyväksymispäätös raukeaa, jos lopullista kiinteistökauppaa ei ole tehty ostajasta johtuvasta syystä, yhden kuukauden kuluttua kauppaan liittyvän päätöksen lainvoimaistumisesta. Tällöin myyjä tulee vaatimaan ostajalta korvauksena kohteen esittelystä sekä kaupanteon valmistelusta 500 €.


Kohteeseen tutustuminen


Huutajalla on ennen tarjouksen tekemistä velvollisuus tutustua kyseiseen kiinteistöön, dokumentteihin ja asiakirjoihin.


Ostaja ei jälkikäteen voi vedota sellaiseen seikkaan, joka olisi ennakkotarkastuksessa voitu havaita.


Kiinteistökaupan virheet ja reklamointi


Kaupan kohteeseen liittyviä virheitä käsitellään lähtökohtaisesti kaupankohteen hinnanalennuksena. Hinnanalennus kattaa virheellisen ja virheettömän kohteen arvon erotuksen vähennettynä mahdollisella tasonparannuksella. Ostaja ei voi jälkikäteen vedota sellaiseen kaupan kohteen laatuvirheeseen, joka on tullut ilmi myyntimateriaalista tai olisi voitu esittelytilaisuudessa selvästi havaita. Mikäli kyseessä on kiinteistökaupan salainen (piilevä) laatuvirhe, niin ostajalla ei ole oikeutta saada korvausta muista vahingoistaan, kuten laatuvirheen selvittelykuluista, korjaamiseen otetutun pankkilainan korkokuluista tai sijaisasunnon käytöstä. Salaisella virheellä tarkoitetaan sellaista virhettä, josta myyjä ei ole ollut tietoinen eikä hänen olisi sitä pitänytkään tietää.


Virheestä reklamointi tulee tehdä kirjallisena. Reklamaatio jätetään liitteineen Lappeenrannan kaupungin kirjaamoon. Kaikki kaupankohteen myyntiin liittyvät asiakirjat ja kauppakirja ovat lähtökohtaisesti julkisia.


Myyjän antamat tiedot


Lappeenrannan Toimitilat Oy vakuuttaa antaneensa ostajalle kaikki tiedot, jotka myyjä tietää ja joiden voidaan olettaa vaikuttavan kauppaan.


Kaupanteko ja maksuliikenne


Kiinteistön kauppa on tehtävä Maakaaressa säädetyssä muodossa. Kaikki maksuliikenne ja kauppakirjat tehdään Lappeenrannan kaupungin kaupunkikehitys -toimialan kanssa.


Kaupanteossa käytetään myyjän laatimaa kauppakirjaa.


Kauppakirjan allekirjoittamisajankohta ja paikka sovitaan ostajan kanssa erikseen.


Kauppahinnan maksaminen tapahtuu tilisiirtona myyjän ilmoittamalle tilille ennen kaupan allekirjoittamista.


Ostaja vastaa kaupan jälkeen tapahtuvista kiinteistötoimitusmaksuista.


Ostaja vastaa kaupanvahvistajan palkkiosta.


Ostaja vastaa kiinteistökaupasta menevästä varainsiirtoverosta, joka on 3 % kauppahinnasta.


Ostaja vastaa määräalan lohkomiskuluista.


Ostaja hakee lainhuudon saannolle kuuden kuukauden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta ja maksaa lainhuudatuskulut.


Lappeenrannan Toimitilat Oy vastaa kaupan kohteesta suoritettavista tai erääntyneistä veroista ja muista kaupan kohteeseen liittyvistä julkisoikeudellisista maksuista siihen saakka, kunnes omistusoikeus siirtyy ostajalle.


Ostaja vastaa edellä mainituista veroista ja maksuista omistusoikeuden siirtymisen jälkeen.


Kiinteistökaupan tekoon liittyvissä asioissa yhteyshenkilönä on maankäyttöpäällikkö Tiina Rissanen, tiina.rissanen@lappeenranta.fi

Tiedostot

Lappeenrannan Toimitilat Oy, kohteen ilmoittaja

4 ilmoitusta tällä hetkellä
21 myytyä kohdetta elokuusta 2018 lähtien

Huutokauppa ja tarjoaminen

Aikaa jäljellä

 

Ei tarjouksia

Lähtöhinta 0 €

Ei vähennettävää arvonlisäveroa

Kirjaudu sisään, jotta voit huutaa

Huutokauppa päättyy ke 30.09.2026 klo 19.00, tai 3 min viimeisen tarjouksen jälkeen

Tarjoukset

Tarjouksia
0 kpl
Tarjoajia
0 kpl
Loading...

Kohdenumero: 6356935

Katsottu 237 kertaa

Kohteen tiedot

Kohteen sijainti

Tukkimiehenkatu 1, 53300 Lappeenranta

Avaa kartta

Tiedustelut

Kohteeseen tutustuminen

Sopimuksen mukaan

Maksutapa

Maksutapa sovitaan myyjän kanssa erikseen.

Päivitetty viimeksi

15.6.2026 klo 12.36

Jaa kohde kaverillesi

Lappeenrannan Toimitilat Oy, kohteen ilmoittaja

4 ilmoitusta tällä hetkellä
21 myytyä kohdetta elokuusta 2018 lähtien

Muut katsoivat myös

Voisit pitää myös näistä