veikko Lamminaho joulukuusimyynti.fi ilmoittaa, Huutokaupat.com myy

Ilmoittajan muut kohteet

Hyväntekeväisyysjoulukuusi Metsätalon joulukuuset & Icehearts, Tampere

Katsottu 81 kertaa

1 / 2Myydään eniten tarjoavalle

Myydään

Metsätalon joulukuuset / joulukuusimyynti.fi on Keski-Suomessa kolmella paikkakunnalla toimiva kuusitila.

Kasvatamme joulukuusia Korpilahdella, Viitasaarella ja Petäjävedellä. Olemme myyneet joulukuusia noin

kymmenen vuotta. Tampereen seutu on ollut myyntialuettamme alusta lähtien.


Olemme tehneet hyväntekeväisyyslahjoituksia vuosittain. Tänä vuonna toteutamme yhdessä Tampereen

Messujen ja Huutokaupat.comin kanssa Hyvän tahdon joulukuusen -huutokaupan. Huutokaupattava

noin viisimetrinen joulukuusi on nähtävillä Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereen messuhallissa.

Huutokauppa päättyy sunnuntaina 15. marraskuuta. Kuusta voivat huutaa niin yritykset ja yhteisöt kuin

yksityisetkin. Myyntihinnasta puolet lahjoitetaan Icehearts ry:lle.


Kuusen itselleen huutaneen tulee noutaa kuusi maanantaina 16.11. Suomen Kädentaidot -messujen päätyttyä Tampereen messuhallilta. Ostaja voi myös sopia rahdista myyjän kanssa erillistä korvausta vastaan.

Myyntiehdot

Myyjä sitoutuu myymään kohteen korkeimman tarjouksen tekijälle.

Tämän kohteen myyjä on Huutokaupat.com. veikko Lamminaho joulukuusimyynti.fi antaa Huutokaupat.comin puolesta kohteesta lisätietoja ja vastaa kohteen luovutuksesta. Kohde tulee aina maksaa Huutokaupat.com-sivustolla olevien verkkomaksupainikkeiden kautta tai Huutokaupat.comin laskulla. Jos kohdetta ei makseta Huutokaupat.comille, Huutokaupat.com ei hyväksy mitään vastuuta kaupasta.


Tutustuthan tähän huutokauppaan sovellettaviin Huutokaupat.com-kauppojen huutokauppaehtoihin, sekä myyntiehtoihin ennen tarjouksen tekemistä.


Ja huomaathan, että

  • huutokauppaan osallistuminen ilman ostoaikomusta on kiellettyä
  • sinun tulee tutustua kohteeseen ja siitä annettuihin tietoihin ennen tarjoamista (kohteet myydään muille kuin kuluttaja-asiakkaille sellaisena kuin se on-ehdoin)
  • käytettynä myytävien kohteiden kunto, käyttöikä ja päivitysmahdollisuudet eivät yleensä vastaa uutena myytäviä tavaroita - lisätietoja asiasta löydät täältä
  • kohde on maksettava yhden (1) arkipäivän kuluessa tarjouksen hyväksymisestä.

Tarkempia tietoja kohteesta ja sen myyntiin liittyvistä asioista voit tarvittaessa kysyä ilmoittajalta. Muissa asioissa voit olla yhteydessä Huutokaupat.comin asiakaspalveluun. Kuluttajien tekemiin kauppoihin liittyy kuluttajansuojalain mukainen peruuttamisoikeus, jota koskevat ehdot ja rajoitukset ilmenevät myyntiehdoista.

Voit halutessasi pyytää ilmoittajalta toimitustarjouksen tälle kohteelle.

Yksi ilmoitus tällä hetkellä
Ei vielä myytyjä kohteita

Huutokauppa ja tarjoaminen

12
Päivää
10
Tuntia
12
Minuuttia
48
Sekuntia

Ei tarjouksia

Lähtöhinta 0 €

€

Hintaan lisätään käsittelykulu 2 €

Toimitustapa

Nouto 0 €

tai tee tunnus voidaksesi huutaa.

Huutokauppa päättyy su 15.11.2026 klo 18.00, tai 2 min viimeisen tarjouksen jälkeen

Tarjoukset

Tarjouksia
0 kpl
Tarjoajia
0 kpl
Loading...

Kohdenumero: 6608504

Katsottu 81 kertaa

Kohteen tiedot

Kohteen sijainti

Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere

Avaa kartta

Tiedustelut

Kohteeseen tutustuminen

Kuusi on esillä Suomen Kädentaidot -messuilla

Maksutapa

Verkkopankkimaksu, maksuaika 24 tuntia tarjouksen hyväksymisestä.

Päivitetty viimeksi

7.10.2026 klo 17.17

Jaa kohde kaverillesi

Yksi ilmoitus tällä hetkellä
Ei vielä myytyjä kohteita

Muut katsoivat myös

Tänään klo 18.00

Yam CK-2 CNC-Sorvi, Kajaani

TMI Eetu Pulkkinen ilmoittaa, Huutokaupat.com myy

2 000 €

Lähtöhinta

Kokonaishinta alk. 2 052 €

Tänään klo 18.00

Eniten tarjoavalle

Saattaisit pitää myös näistä