11.6. klo 11.00
Kaksi vierekkäistä tilaa yhteensä 4,135 ha, Tuusula
Louhintahiekka Oy myy
450 €
9 tarjousta
11.6. klo 11.00
3,7
Katsottu 4 917 kertaa
Monien mahdollisuuksien rantakiinteistö Kuopion Pelonniemessä!
Kuopion keskustaan ajelet vain puolisen tuntia. Lähipalvelut löytyvät Riistavedeltä, jonne hurauttaa alle vartissa.
Hulppean kokoinen rakennuspaikka mäen päällä, peltojen ympäröimänä. Päärakennuksesta ei remontoitavaksi enää ole ja se tulee purkaa. Mikäli kohdetta haluaa käyttää tavanomaisena omakotitalon rakennuspaikkana maataloustoiminnan sijaan, tulee rakennuksia purkaa rakennusoikeuden vapauttamiseksi: ostajan on otettava itsenäisesti yhteyttä Kuopion kaupungin rakennusvalvontaan (rakennuslupainsinööri Niko Karvoseen) omien rakennussuunnitelmiensa kanssa.
Ostaja vastaa kaikista purkukustannuksista ja tontilla olevan irtaimiston poistosta kustannuksellaan. Alue on ollut aikaisemmin maatalouskäytössä, maastosta on löytynyt irtaimistoa ja rakennustarvikkeita eri aikakausilta (kts. liitetiedosto.) Rakennukset ovat olleet tyhjillään ja käyttämättä useita vuosia, sekä rakennuksissa että niiden ympäristössä liikuttaessa tulee käyttää varovaisuutta.
Kohde on tutustuttavissa vapaasti omatoimisesti ja -kustanteisesti. Kiinteistön alueella on voimassa peltovuokrasopimus vuoden 2026 loppuun saakka, ethän kulje viljellyllä pellolla.
Lisätietoja kohteesta myyjältä ma-pe klo 9-15.
Katso kaikki kohteen tiedot osoitteessa www.laatumaa.fi
Kiinteistötunnus: 297-443-7-113
Rakennusten sijoittelua rajoittaa tie sekä sähkölinja. Ranta suuntautuu etelään ja korkealle sijoittuva rakennuspaikka saa aurinkoa koko päivän. Ostajan on hyvä tiedostaa Kuopion lentokentän sekä Karjalan lennoston läheisyys Siilinjärven puolella Rissalassa.
Kohteen rakennusoikeus: 500k-m2. Kaavassa kiinteistölle on osoitettu MT ja M-2 aluetta. Kaikki rakennusoikeus on tällä hetkellä käytössä. Kuopion kaupungin kaavoituksen mukaan rakentaminen on mahdollista MT-alueella vanhan tilakeskuksen läheisyydessä, kunhan ensin vapauttaa rakennusoikeutta purkamalla. Rakentamista ei saa levittää peltoalueelle. Lisätietoja rakentamisesta ja rakennusoikeudesta antaa rakennuslupainsinööri Niko Karvonen.
Muita rajoitteita ja kustannuksia: nyt myytävän kohteen pelto on vuokrattu vuoden 2026 loppuun saakka. Alueella toimii Ryönä-Laajalahti yksityistie.
Sähköliittymä (3x35) myydään rakennuspaikan mukana.
Alueen rakennukset yms.: rakennusten rakennusvuodet: päärakennus 1947, navetta 1947 (laajennettu 1983), kalustovaja 1999, kaikista rakennuksista ei löydy tietoja. Osa kiinteistöllä sijainneista rakennuksista on purettu, mutta purkuilmoitusta ei ole tehty, ne tulee poistaa rakennusrekisteristä muiden purkutoimien yhteydessä.
Ostajan on huomioitava tarjousta tehdessään, että rakennukset myydään siinä kunnossa ja laajuudessaan kuin ne myyntihetkellä ovat, kohteen päärakennus on käyttökelvoton ja täytyy purkaa. Kohteen kunnallistekniikkaa ei ole tarkemmin selvitetty, mahdollinen kunnallistekniikka ei ole nykyajan standardien mukaista, eikä sellaisenaan käytettävissä. Rakennusten pinta-aloja ole tarkkuusmitattu. Rakennuksille ei ole tehty kuntotarkastuksia ja ne myydään siinä kunnossa, kuin myyntihetkellä ovat. Myyjä ei vastaa rakennuslupakuvien tai lupien mahdollisista puutteellisuuksista tai puuttumisesta olemassa olevien rakennusten osalta.
Haitta-ainekartoitusta ei ole teetätetty. Ostajan tulee huomioida tarjousta tehdessä, ettei edellä oleva kuitenkaan poista mahdollisuutta, ettei rakenteista voisi löytyä haitta-aineita. Ostaja ymmärtää ja hyväksyy, että rakennukset on rakennettu aikana, jolloin on saatettu käyttää haitta-aineita.
Ajo-ohje: Saavuttaessa Joensuuntieltä, käänny suuntaan Pelonniemi: jatka tietä Pelonniemi 2,6km jonka jälkeen käänny vasemmalle tielle Ryönänlahti. Jatka tietä Ryönänlahti n. 700m, jatka sitten suoraan pysyäksesi tiellä Ryönänlahti vielä n. 850 metriä. Tie vie suoraan kiinteistölle rakennusten pihapiiriin ja kulkee kiinteistön läpi.
Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous.
Kohde myydään käyttäjien välisenä kauppana. Huutokaupat.com ei toimi kaupan osapuolena.
Tarjoukset tehdään annettuun ajankohtaan mennessä. Korkein tarjous on se tarjous, jonka myyjä on korkeimpana hyväksynyt (myyjällä on oikeus hylätä korkein tarjous.) Metsähallitus Liiketoiminta ja ostaja sitoutuvat kirjaamaan kaikki tarjoukset järjestelmään. Tarjouksen tehnyt hyväksyy nämä myyntiehdot suorittaessaan huudon.
Kohteeseen tutustuminen
Huutajalla on ennen tarjouksen tekemistä velvollisuus tutustua kyseiseen kiinteistöön, dokumentteihin ja asiakirjoihin. Ostaja ei jälkikäteen voi vedota sellaiseen seikkaan, joka olisi ennakkotarkastuksessa voitu havaita. Metsähallitus Liiketoiminta ei korvaa ostajan tutustumiskäynneistä ja selvityksistä koituvia kuluja.
Myyjän antamat tiedot
Metsähallitus Liiketoiminta vakuuttaa antaneensa ostajalle kaikki tiedot, jotka myyjä tietää ja joiden voidaan olettaa vaikuttavan kauppaan.
Kaupan solmiminen
Kiinteistön kauppa on tehtävä maakaaressa säädetyssä muodossa. Metsähallitus Liiketoiminta laatii kohteen kauppakirjan lähtökohtaisesti Maanmittauslaitoksen sähköiseen kiinteistövaihdannan palveluun sekä hankkii kiinteistön asiakirjat. Kauppa tulee tehdä kuukauden kuluessa tarjouksen hyväksymisestä. Kauppahinnan maksaminen tapahtuu ennen kauppaa. Ostaja vastaa kaupantekokuluista (sähköisen asioinnin palvelu tai kaupanvahvistajan palkkio) sekä lainhuutomaksusta.
Muut kustannukset
Ostaja vastaa kulloinkin voimassa olevan verokäytännön mukaisesta varainsiirtoverosta.
Kaupasta vetäytyminen
Osapuolen, joka kieltäytyy tekemästä kauppaa, on maakaaren perusteella korvattava toiselle osapuolelle ilmoittelusta, kiinteistöön tutustumisesta sekä muista kaupantekoon liittyvistä tarpeellisista toimista aiheutuneet, kohtuulliset kustannukset.
3,7
Aikaa jäljellä
Kohdenumero: 6301057
Katsottu 4 917 kertaa
Kohde on tutustuttavissa vapaasti omatoimisesti ja -kustanteisesti.
Maksutapa sovitaan myyjän kanssa erikseen.
20.5.2026 klo 14.14
3,7