Huutokaupat.com

Metsähallitus Liiketoiminta myy

Pieni-Tevani, vapaa-ajan tontti saunarakennuksineen, Ruokolahti

Katsottu 8 876 kertaa

1 / 22

Myydään

Huuda tästä joululahjaksi ihana oma vapaa-ajan paikka!


Etelä-Karjalan Ruokolahdella Pieni-Tevanin rannalla sijaitsee tämä punainen tupa kauniilla rauhallisella paikalla, mutta erinomaisten kulkuyhteyksien päässä. Vapaa-ajan tontti myydään rakennuksineen ja irtaimistoineen. Hyvä tie valmiina pihaan asti, ei sähkö- tai vesi/viemäriliittymiä. Lähes hehtaarin kokoisella tontilla tila ei lopu kesken, sekä lisärakentamisella voi toteuttaa unelmiaan. Kohde on ollut vuokralla ja tontilla on jo hieman puuhasteltu, mm. piha-aluetta on raivattu ja tasoitettu, sekä kohteessa on myös mm. saunamökki ja grillauspaikka. Saunarakennus, laituri- ym. rakenteet ja kaikki muu irtaimisto myydään tontin mukana siinä kunnossa, kuin ne myyntihetkellä ovat. Rakennuksen kunnosta ja rakennusvuodesta, sekä tontilla tehdyistä muista muutoksista ei ole tarkempaa tietoa.



Lisätietoja:


Kiinteistötunnus ja nimi, 700-403-1-76 Saunaranta


Kiinteistön koko 9188 m2, kaavassa metsätalousaluetta kaavamerkinnällä M- ja vapaa-ajan rakentamiseen kaavoitettua RA-aluetta. Saunarakennus sijaitsee M-alueella, mikä on liitetty tonttiin vuonna 2021. Saunarakennus ei vaikuta rakennuspaikan rakennusoikeuden määrään.


Kiinteistövero on 272,88 euroa (vuonna 2024).


Kaavamääräykset sallivat rakentamisen RA-alueella seuraavasti:

  • Rakennuspaikalle saa rakentaa yhden loma-asunnon

  • Saunan, jonka kerrosala on enintään 25 k-m2

  • Vierasmajan, jonka kerrosala on enintään 25 k-m2

  • Muita talousrakennuksia

  • Rakennusten yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 200 k-m2 ja rakennuksien lukumäärä saa olla enintään 4

  • Rakennuspaikan rakennusoikeutta koskevien määräysten estämättä saadaan olemassa olevaa rakennusta peruskorjata ja tuhoutunut rakennus korvata vastaavalla uudella rakennuksella.


Myyjä ei vastaa rakennuslupakuvien, tai lupien mahdollisista puutteellisuuksista olemassa olevan rakennuksen osalta. Ostaja ymmärtää ja hyväksyy, että rakennus on voitu rakentaa aikana, jolloin on saatettu käyttää haitta-aineita.

Ostaja ymmärtää ja hyväksyy, ettei myyjä vastaa mahdollisesti pilaantuneesta maaperästä.


Ajo-ohje:

Google Maps Otonniementie 30, Ruokolahti

Eräjärventieltä (tie 438) käännytään Tevanintielle, jota ajetaan noin 2 kilometriä ja käännytään oikealle Otonniementielle, ajetaan noin 300 metriä ja kohteen pihatie kääntyy oikealle. Omatoiminen tutustuminen kohteeseen, sekä saunarakennuksen näyttö sopimuksen mukaan.


Myyntiehdot

Tässä kohteessa on hintavaraus. Hintavarauksen täyttyessä myyjä sitoutuu myymään kohteen korkeimman tarjouksen tekijälle. Mikäli hintavaraus ei täyty, myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous.

Kohde myydään käyttäjien välisenä kauppana. Huutokaupat.com ei toimi kaupan osapuolena.

Metsähallitus Liiketoiminta pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous. Ostaja sitoutuu allekirjoittamaan kaupan kahden viikon kuluessa tarjouksen hyväksymisestä.

Kauppahinnan maksaminen tapahtuu tilisiirtona myyjän ilmoittamalle tilille ennen kaupan allekirjoittamista. Kiinteistön ostajalle tulee kauppahinnan lisäksi maksettavaksi varainsiirtovero 3 %, sekä Maanmittauslaitoksen kiinteistövaihdannan palvelumaksu. 


Tarjoukset tehdään annettuun ajankohtaan mennessä. Korkein tarjous on se tarjous, jonka myyjä on korkeimpana hyväksynyt. Tarjouksen tehnyt hyväksyy nämä myyntiehdot suorittaessaan huudon.

Kohteeseen tutustuminen

Huutajalla on ennen tarjouksen tekemistä velvollisuus tutustua kyseiseen kiinteistöön, dokumentteihin ja asiakirjoihin. Ostaja ei jälkikäteen voi vedota sellaiseen seikkaan, joka olisi ennakkotarkastuksessa voitu havaita.

Myyjän antamat tiedot

Metsähallitus Liiketoiminta vakuuttaa antaneensa ostajalle kaikki tiedot, jotka myyjä tietää ja joiden voidaan olettaa vaikuttavan kauppaan.

Kaupan solmiminen

Kiinteistön kauppa tehdään maakaaressa säädetyssä muodossa. Kauppakirjan allekirjoittamisajankohta ja paikka sovitaan ostajan kanssa erikseen. Kauppahinnan maksaminen tapahtuu kaupantekotilaisuudessa.

Muut kustannukset

Ostaja vastaa varainsiirtoverosta, mikä on 3 % velattomasta kauppahinnasta. Ostaja vastaa kaupanvahvistajan palkkiosta, tai Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksusta.

Kaupasta vetäytyminen
Osapuolen, joka kieltäytyy tekemästä kauppaa, on Maakaaren perusteella korvattava toiselle osapuolelle ilmoittelusta, kiinteistöön tutustumisesta sekä muista kaupantekoon liittyvistä tarpeellisista toimista aiheutuneet, kohtuulliset kustannukset.

Tiedostot

  • Kiinteistörekisteriote.pdf
  • Karttaote Saunaranta.pdf
  • Ruokolahti rantayleiskaava.pdf

Ilmoittaja: Metsähallitus Liiketoiminta

Ei muita kohteita huudettavana juuri nyt.

Ilmoittajan saama palaute

2 palautetta viimeisen puolen vuoden aikana

Positiivisia 100 %

Neutraaleja 0 %

Negatiivisia 0 %

Aikaa jäljellä

 

Ei tarjouksia

Lähtöhinta 0 €

Ei vähennettävää arvonlisäveroa

Kirjaudu sisään, jotta voit huutaa

Tee tunnus

Huutokauppa päättyy pe 20.12.2024 klo 16.00, tai 3 min viimeisen tarjouksen jälkeen

Tarjouksia
0 kpl
Tarjoajia
0 kpl
Loading...

Kohdenumero 5106815

Katsottu 8 876 kertaa

Kohteen sijainti

Otonniementie 30, 56310 Ruokolahti

Avaa kartta

Kohteeseen tutustuminen

Kohteeseen voi käydä tutustumassa omatoimisesti itselle parhaiten sopivana ajankohtana. Saunarakennuksen näyttö sopimuksen mukaan.

Tiedustelut

Maksutapa

Maksutapa sovitaan myyjän kanssa erikseen.

Päivitetty viimeksi

20.11.2024 klo 12.29

Jaa kohde kaverillesi

Ilmianna ilmoitus

Muut katsoivat myös

Voisit pitää myös näistä