Skoda Octavia, 2006, Inari

Tästäpä nyt tyrkylle Manner-Euroopan kaikki 42maata kiertäny (paitsi Venäjät) nelivetonen 1.9 TDI -Skoodamuori joka ei suostu luovuttamaan koskaan. Sinnikkäämpi ku Paavo Väyrynen pyrkimään presidentiksi ja suunilleen yhtä hankala saaha lopullisesti pois kuvioista.

Neliveto.

Vm 2006. (Melekein 2007)
464 tkm.
Leimaa 6/2027 asti.
Sijainti Ivalo. Tarvittaessa tuuaan mihin vaan lisämaksusta.

Uuet kesärenkaat, talavirenkaat ei niin uuet. Vetokoukku, cruise, ohjaustehostin, sähköpeilit, sähkölasit, penkinlämmittimet ym normivermeet.

Huollettu tälle suvelle kattavasti.

Mm. Melekein koko alusta, jarrut, öljyt ja suodattimet.

Tarkempi sairaskertomus alempana.

Tämä 20v ikkään ehtiny Suomen kansallisauto passaa henkilölle jonka mielestä nykyajan katumaasturit on lähinnä ostoskeskuksen pihaan suunniteltuja pihakoristeita, joissa kojelauvan näytöt on korkiampia ku maavara ja hurjin maastoajokokemus on Prisman reunakiven ylitys, sekä kuskin paniikki siittä että tuliko vanteeseen naarmu.

Tämä kysseinen Skooda on koko Manner-Euroopan kiertäny hoppa jolla ajelin viime syyskesänä kolomen kuukauen aikana 42 maan reissun. Mittariin pyörähti reissussa 27700kilsaa lissää ja matkalla poikettiin Ukrainassaki väistelemässä pommikuoppia ja tienvarsitarkastuksia.

Eli tämä Skooda ei oo nähny pelekästään lyhkästä työmatkaa, Tokmannin parkkipaikkaa ja kerran kesässä yhtä mökkireissua juhannuksena ku ajetaan ohituskaistaa motarilla 97kmh cruisessa ja anoppi istuu vihasena takapenkillä ja ilmapiiri autossa on raskaampi ku Saariselän Magneettimäen nousu iso hevoskärri Taunuksen perässä.

Skoodamuori on siis nähäny enemmän maailimaa ku moni Linkedin-seikkailija näkkee koko elämänsä aikana vaikka profiilissa lukkeeki global mindset ja kuvassa seissään lentokentällä kaulahuivi kaulassa käet puuskassa.

Skooda tuli reissusta omin moottorein kotia Ivaloon. Se on jo ittessään semmone maailman kaheksas pieni ihme joka vaatis melekein oman kuolematon Skoda- pyhimysmaalauksen paskasen verstaan seinälle.

Pellin alla murisee maailman paras moottori eli 1.9TDI tietenki. Semmone voimakone jonka valmistaminen piti lopettaa samasta syystä kuin 123-Mersunki ku muutenhan ihmiskunta ei ois ennää ikinä tarvinnu mitään muuta ja Mersun tehas Stutgartissa, että koko VAG-konserni ois joutunu laittaan tehtaat kiini, myyä sorvit ja peltimankelit ja siirtyä sieltäki kaikki ihmiset Rapalan uistimia tekemään, niitä sen verran joka kesä raapassaan Juutuajoen pohojaan kiini että niitä tarvii joka kesäksi tuhansia lissää.

Mutta se tilannehan nuilla tehtailla korjattiin myöhemmin kaiken maailman BlueTec, 4matic, Tsi, TFSI, DSG, hybrid- ja muilla ongelmadiagnoosiyhistelmillä että korjaamoilla ei loppus hommat eikä lopu myöskään merkkiliikkeen huoltotiskillä jonottelu.

Kurssit saatiinki taas nousuun, dieselgatetki tuli ja meni ja kuluttajalle opetettiin että kehitys tarkottaa nykyää sitä että ennen hienosti toimineet asiat ja moottorit tehhää nykyään nii että tiiät jo ostaessa että tällä autolla ei ajeta viienteen öljynvaihtoon asti moottoria ja mekatroniikkaa vaihtamatta.

1.9TDI on vähä ku Kauniit ja rohkeat ku se ei lopu koskaan, perusdraama vaa jatkuu sukupolovelta toiselle. Jos tätä moottoria kohtelee ees suunillee hellemmin ku turistit vuokra-autoja Saariselän hiihtoladuilla helemikuussa ni Skooda kyllä käyä raksuttaa vielä siinäki vaiheessa ku nykyset neliturboset litran konneet on jo sulatettu monneen kertaan Ikean lusikoiksi. Loppukäessä pahvipilleiksi.

Tämä pannuhan on nykymittapuullaki yllättävän vääntävä ja riski, ei tietenkää mikkää superauto mutta mennee sitkiästi ku lapin ukko kaamosyön kähmässä naapuriin, ku kesken joulunvieton loppuu lahjaksi saatu litranen rommipullo.

Autobahnillaki Skoodamuori hingersi mittarin mukkaan 200km/h.

Toki siihe piti kiihyttää noin 33km ja viimine kymppi oli niin sitkaassa että siinä ehti miettiä kaikki elämänvalinnat, synnit, perunkirjotuksen, entiset kariutuneet parisuheyritykset, Speden hautapaikan sijainnin Hietaniemessä ja sen että miksihän kukkaan ostaa 1.2-litrasen bensatuplaturbohybridin vapaaehtosesti.

Mutta sinne kahteen markkaan se mittarin viisuri kipusi. 1.9 TDI möyrysi, ratti vapisi, maisema alako venyä ympärillä ninku Millennium Falconilla hyperajoon siirtyessä ja siltikki uuet saksalaiset kirjain+lisänumero Bemarit ja Audit pyyhki ohi vasemmalta ninku oisin ollu pysähyksissä. Vaa silti Skoda meni sielä seassa, ei nii lujasti, ei arvokkaasti eikä varsinkaan ylpeänä mutta takasin pohjosta kotia kohti. Sen se tekkee ninku bumerangi tai Toloslainen hirvikoira, tullee aina takasin kottiin.

Ja raaka neliveto löytyy tottakai ja maastomallin alusta, maavaraa on sen verran että naapurin kissa käveli yöllä alta eikä edes korvan tupsut nokkeentunu.

Tällä on menty teitä ja kujia joista navigaattoriki arveli monneen kertaan että ollaankohan nyt kulukemassa aasilla vai lentävällä matolla.

Balkanin kuoppatiet, Andorran kapiat kujat, Alppien vuoristotiet, Moldovan tuplahyppyritiet, Albanian hullunmylly, Bosnian seututiet ja Istanbulin liikennemankeli on kaikki vuoronperrään kolistellu tätä autoa läpi ku halapa fysioterapeutti vanahaa kumparelaskijaa.

Kyllähän siinä Skodanki polovet ja nilikat ja tossut oliki lujilla ni katastusta varten alustaa laitettiin kovasti uusiin puihin; Uuet kesärenkaat, kaikki iskarit, kaikki jouset, suojakumeja, alapalloniveliä, raijetangonpäät, jarrukilivet ja tietenki nelipyöräsuuntaus. Katastukseen tohtiki mennä suorin selin iliman virsikirja-koskenkorvapulloa ja sataslappusta rekisteriotteen välissä.

Etupyöränlaakerit vaihettiin reissussa Albaniassa ja takajarrut Lontoon esikaupunkialueella erään hämyisän sivutien varressa. Eli takajarrupalat on vasittu vasenkätiselle liikenteelle.

Sivulasista muuten löytyyki muitten tärkeitten tarrojen seasta Britannian tienvarsikatastustarra jossa on virtaa vielä ens syyskuulle ni saa sieläki huoletta piipahtaa jos siltä tuntuu.

Ja tuulilasissa on Turkin motareitten kameralukijoille vasittu tarra, siinäki vielä virtaa.

Jakopää, tandem-pumppu ja turbo on vaihettu edellisen omistajan aikana. Turbo ujosti viheltää ja niinpä se on viheltäny viimiset 30 000 kilometriä ihan samallalailla. Minua viisaammat 1.9tdi tietäjät neuvo että huolestu sitte jos se heittää vislaamasta. Eli nii kauan ku sielä pellin alla pikkutonttu puhaltaa kukkopilliin ni dieselmuori jatkaa matkaa.

Ilmastointiki muuten toimii. Eikä vaa nii että pittää oottaa lokakuuhun asti että tohtii kehua sen pellaavan vaa komiasti hönki hallaa kaikista räppänöistä Portugalin 43 asteen helteissäki. Ulukona oli kuuma ja haju ko helevetin ulukohuussissa mutta Skodan sisällä lempeä arktinen ilmasto hyväili mieltä ja kehoa niin, että ajatus karkaili keväisiin pilikkireissuihin Inarijärvelle.

Lämmityspuolelta taasen löytyy Eeperi mutta sen toiminnasta en tohi antaa mittää paavin sormussinetillä vahvistettua takkuuta vaikka Vatikaanissaki Skodalla kävin.

Viime talavena ei tällä tullu muute ajettuakaan ku kerran Leville ja jo kohta sitte takasin korvat luimussa, sillon eeperi kyllä heräsi pääle. Eli elonmerkkejä on havaittu. Vähä ku vanaha ukko Kaamasen Kievarin nurkkapöyässä: ei puhu mittään monneen päivään mutta jos joku sannoo toisessa pöyässä että pitäs tehä saunapuita ni sitte se rytkähtää heti käyntiin ninku vanha Hanomaggi ja alakaa kertomaan 1960-luvun puusavotoista, ku oli ni kylymä että puhekki ku tuli suusta ni se jääty kirjaimiksi ilimaan ja siihen aikaan ei kukkaan osannu lukia ja sen lisäksi justeerissa ja kirveessä oli vaan kaks hamarapuolta.

Kytkin, moottori, jarrut ja kaikki toimii niinku pittääki.

Euroopan reissua ennen Skoodaan uusittiin laturi ja akku. Vaihteisto on 6-lovinen manuaali. Etellisen omistajan aikana vaihteisto on laakeroitu ja synkronirenkaat vaihettu ku näistä on ilimeisesti tapana hakata valolähöissä kakkosen synkronirenkaat kappaleiksi ninku lapsen usko joulupukkiin, ku ukki katoaa aina justiinsa ennen ukinmuotosen ja -hajusen pukin saapumista pirttiin.

Tässä sitä vaivaa onki jo hoijettu eikä vaa toivottu että seuraava omistaja ei huomaa sitä ennenku on jo naksauttanu omistajanvaihoksen Traficomista ja kironnu minut ja koko suvun menneeseen neljänteen sukupoloveen asti.

Huoltokuitteja ja muita lippulappuja löytyy yhen Kalevala-niteen verran. Niitä voi selailla aamukahvin kanssa jos tykkää lukea vanhojen autojen sairaskertomuksia. Ei siis oo mikkää “huollettu kyllä mutta unehtu laittaa ylös”-yksilö vaa paperia ja stämppeliä löytyy enempi ko yrittäjäparin avioerossa.

Tiisseliähän tämä vie oikiastikki vähän. Tankillisella ajelee niin kauan että unohtaa viiä loton ja sen että kummalla puolella tankinluukku on.

Ruostetäplää ja monenlaista jäläkeä ja taisteluarpia löytyy varmasti ku ruppee syynäämään. Tämä ei oo uus eikä kukkaan tolokuissaan oleva ihminen mene semmosta varmasti luulemaankaan ees pimiässä. On monenlaista elämää nähäny auto jolla on kuskattu jo monen perheen muksut, eläimet, reput, harrastuskamppeet, Tokmannin vuokrakärry, kauppakassit, huonot päätökset ja hiljaset pettymykset paikasta toiseen ja takasin.

Ja tekkee varmasti sitä sammaa vielä pitkään. Myyntiinhän tämä paukahti keskellä unetonta yötä persaukisuuessa ku uuteen reissurojektiin pittää kerätä vähän dollareita. Ei siks että auto ois hajoamassa kässiin tai että sen sielu ois jäänyt Ukrainan taistelukentille tai että koko auto ois kirottu Tšekkiläisen luukirkon pihassa.

Vaa tämä joutaa ku seuraava outo retki vaatii rahhaa ja kaikkea ei voi piettää pihassa ninku vanaha romujemmari jolla on väkeviä tunteita jokaselle öljyä tihmivälle konneelle.

Tämä ei oo siis auto ihmiselle joka haluaa hajutonta, mautonta ja muovilla pehmustettua leasingi -elämää. Tämä on auto ihmiselle joka tarvii halavan lujan neliveon, kaikkeen tottuneen reissuauton, mökkikulkineen, Suomen raakan talaven ja kaamoksen kestävän käyttöpelin, marjastelureissun kulkineen tai asuntoauton, tässähän on tullu vietettyä lukemattomia öitä vaikka missä maailman haarikoissa, hautuumaitten parkkiksilla ja Romanian vuoristossa karhujen rymistellessä ympärillä.

Skooda on nähny ja varsinki kokenu 42 maata, Portugalin helteet, Ukrainan raakan todellisuuen, Moldovan kuopat joissa on vähän tietä seassa, Andorran kapiat kujat, Istanbulin Aasian mantereen puolen liikennemankelin, Autobahnin, vuoristotiet, Britannian ja Irlannin vääränkätisen liikenteen, tullimiesten luukkujen ja penkinalusten kaivelut, monenlaiset kenttäremontit, gorillateippiviritykset ja suomalaisen omistajan huonot reittivalinnat ja silti Skooda halus vielä palata koti-Suomeen.

Ei ole uus eikä virheetön.
Eikä mikkää leuhka sähköunelma nahkapenkeillä ja punasella tunnelmavalolla ja oletko hereillä-pimputtimella. Mutta on oikia neliveto, korkia alusta, 1.9 TDI, toimiva ilmastointi, rempattu aina kun ollu tarvetta, remonttikuitteja Kalevalan verran ja tarinaa jota ei tarvii liiotella.

Pääkuvassa häivemaalatulla Skoodamuorilla vietiin salasia asiakirjoja Jugoslavian viimiseen tukikohtaan. 34vuotta myöhässä mutta ajatushan on tärkein. Skoda palasi kallioluolastosta omin voimin sitkaasti vääntävän 1.9tdi-voimamoottorin ja neliveon saattelemana. Ilmastointi puhalti vieläki hallaa ja turbo vihelsi Top Gun tunnaria kansainvälisen Eurooppa-operaation päättymisen merkiksi.

Jos joku tohtori Sykerö joskus keksii konstin saaha auton puhumaan nii tämä Skooda vois kertoa reissulta ainaki Vatikaanista, Stonehengestä, Concorde-lentokoneesta, Visokon aurinkopyramidista, Pisan tornista, Big Benistä, Loch Nessistä, Titanicin sisaraluksesta, Normandiasta, Colosseumista, Tšekin luurankokryptista, Istanbulin moskeijoista, Jeremy Clarksonin farmista, Emmerdalen kylästä sekä kymmenistä linnoista ja vuoristoista.

Grossglockner, Transfăgărășan karhuineen, Transalpina ja Passo dello Stelvio on kaikki nähty. Samoin monet komiat merenrantareitit, erityisesti Romaniassa, Kreikassa ja Irlannissa.

Eli jos hanskalokerosta kuuluu joskus yöllä ajellessa Tsekkiläistä kuiskailua nii se ei välttämättä oo vika. Se on vaa vanaha Škoda joka käsittelee kokemaansa.