23.3. klo 14.00
Myydään kaksi ulosmitattua kiinteistöä ja kiinteistön vuokraoikeus rakennuksineen Rantasalmella, Rantasalmi
Ulosottolaitos, Etelä-Savon toimipaikat myy
9 900 €
33 tarjousta
23.3. klo 14.00
Tuusulan kunta myy
Katsottu 2 239 kertaa
Tuusulan kunta myy koulukäytöstä poistuneen Linjamäen koulurakennuksen kiinteistöineen, joka sijaitsee maaseutumaisella alueella Kellokoskentien varrella. Rakennus on suojeltu osayleiskaavalla.
Talo on rakennettu vuonna 1917 ja sitä on laajennettu 70-luvulla sekä peruskorjattu vuonna 2007. Rakennuksen kokonaisala on 667 k-m2 . Rakennus on puurakenteinen, jossa vanha osa on hirrestä ja laajennus puurankarunkoinen. Julkisivu on lautaverhoiltu.
Rakennuksen nykyinen käyttötarkoitus on yleissivistävien oppilaitoksen rakennukset ja kaavamerkintänä AT-1, kyläalue, jolla sallitaan asuinrakentaminen sekä kylän ja sitä ympäröivän asutuksen tarvitsema palvelurakentaminen. Kaavan mukaan kokonaispinta-alasta 667 m2 asuinkäytössä saa olla enintään 400 m2 ja loput on osoitettava muuhun käyttöön, esim. ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomaan pienimuotoiseen liiketoimintaan.
Koulurakennuksella on osayleiskaavan mukaan sr-2 suojelumerkintä, mikä tarkoittaa, että kohde on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus. Rakennus tulisi säilyttää siten, etteivät sen kulttuurihistorialliset arvot vaarannu. Rakennuksen muuttaminen osittain asuinrakennukseksi edellyttää toimenpiteitä sekä lupamenettelyä. Jos lupamenettelyä vaativia toimenpiteitä ei tehdä rakennuksessa, kaava mahdollistaa mutta ei velvoita rakennuksen osittaisen käyttötarkoituksen muuttamisen asuinrakennukseksi. Lisätietoja: rakennustarkastaja Anne Savolainen, anne.savolainen@tuusula.fi, p. 040314 3589. Rakennukseen tehtävien muutosten yhteydessä tulee olla yhteydessä myös museoviranomaiseen (alueelliseen vastuumuseoon), koska kohde on suojeltu. Lisätietoja: juha.h.vuorinen@hel.fi.
Kohde myydään avoimella tarjouskilpailulla Huutokaupat.com -verkkosivustolla. Tarjouskilpailu alkaa 2.3.2026 klo 6.00 ja päättyy 20.4.2026 klo 19.00 tai kolme minuuttia viimeisen hyväksytyn tarjouksen jälkeen. Myyjällä ei ole tässä ilmoituksessa olevan tiedon lisäksi muuta tietoa esimerkiksi kohteen tarkemmasta remonttihistoriasta. Myyjä suosittelee ostajaehdokkaita saapumaan näyttöön ja tutustumaan kohteeseen paikan päällä. Kohteessa järjestetään yksi näyttö. Näytön ajankohta löytyy ilmoituksesta. Tarvittaessa järjestetään toinen näyttö.
Lisätietoja: Antti Tölli, Tuusula kunta
Kiinteistökehityspäällikkö
antti.tolli@tuusula.fi
puh. 040 314 3531
Tässä kohteessa on hintavaraus. Hintavarauksen täyttyessä myyjä sitoutuu myymään kohteen korkeimman tarjouksen tekijälle. Mikäli hintavaraus ei täyty, myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous.
Kohde myydään käyttäjien välisenä kauppana. Huutokaupat.com ei toimi kaupan osapuolena.
Tarjoajat sitoutuvat siihen, että heidän yhteystietonsa voidaan luovuttaa Huutokaupat.comin toimesta ilmoittajalle myyntipäätöksen ja siitä tiedottamisen mahdollistamiseksi.
Kohteessa on hintavaraus. Tarjouskilpailu järjestetään Huutokaupat.com -verkkosivustolla. Tarjouskilpailu alkaa 2.3.2026 klo 6.00 ja päättyy 20.4.2026 klo 19.00 tai kolme minuuttia viimeisen hyväksytyn tarjouksen jälkeen. Tarjoukset tulee jättää Huutokaupat.com -verkkosivustolla järjestettävän tarjouskilpailun kautta. Muita tarjouksia ei oteta huomioon.
Tuusulan kunta pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä jätetyt tarjoukset. Tuusulan kunta ei vastaa palveluntarjoajan järjestelmän toimivuudesta. Korkein tarjous on se tarjous, jonka palveluntarjoajan järjestelmä on korkeimpana hyväksynyt. Tuusulan kunta pidättää oikeuden lopettaa myynti tai jatkaa myyntiaikaa.
Kohde myydään siinä kunnossa ja niillä varusteilla kuin se ilmoituksessa ja kaupantekohetkellä on. Huutajalla on ennen tarjouksen tekemistä velvollisuus itse tutustua myytävään kohteeseen ja asiakirjoihin ennen sitovan tarjouksen tekemistä. Ostaja ei voi jälkikäteen vedota sellaiseen seikkaan, joka olisi ennakkotarkastuksessa tai asiakirjoista voitu havaita.
Kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan kertamaksuna Tuusulan kunnan lähettämää laskua vastaan. Kauppasumma tulee maksaa ennen kauppakirjan allekirjoitusta. Kauppakirja allekirjoitetaan, kun kiinteistön luovutusta koskevan myyntipäätös on tullut lainvoimaiseksi. Kauppakirja tulee allekirjoittaa myyntipäätöksen voimassaoloaikana.
Aikataulu tiivistetysti:
· Huutokauppa päättyy 20.4.2026 klo 19.00
· Kauppakirjan allekirjoitus aikaisintaan noin 2 kuukauden kuluessa siitä kuin huutokauppa päättyy. Aika ei ole kuntaa sitova.
· Kauppasumma tulee olla maksettuna ennen kauppakirjan allekirjoitusta.
Tuusulan kunta laatii kauppakirjan ja asettaa kaupan ja luovutuksen ehdot. Liitteissä olevaan kauppakirjaluonnokseen ja sen ehtoihin voi tutustua ennen tarjouksen jättämistä.
Kauppakirja tulee allekirjoittaa kiinteistön luovutusta koskevan myyntipäätöksen lainvoimaistuttua ja kyseisen päätöksen voimassaoloaikana, ellei kunta muuta päätä. Jos tarjouksen tekijä kieltäytyy tekemästä kauppaa tai kauppakirjaa ei allekirjoiteta ehtojen mukaisesti, Tuusulan kunnalla on oikeus hylätä tarjous ja laskuttaa tarjouksen tekijältä ilmoittelusta, kiinteistöön tutustumisesta sekä muista kaupantekoon liittyvistä tarpeellisista toimista aiheutuneet kohtuulliset kustannukset (Maakaari, korvaus kaupasta vetäytymisestä, 2 luvun 8 §),
Ostaja vastaa varainsiirtoverosta, joka on 3 % velattomasta kauppahinnasta.
Osallistumalla tähän tarjouskilpailuun ostaja vakuuttaa tutustuneensa kohteesta esitettyihin tietoihin ja hyväksyy puoleltaan allekirjoitettavan kauppakirjan ja sen ehdot. Ostajan jättämä tarjous on ostajan sitoumus kohteen ostamiseksi ja ostaja vakuuttaa, että ostoa varten tarvittava rahoitus on järjestetty.
Aikaa jäljellä
Kohdenumero: 6110490
Katsottu 2 239 kertaa
Näyttö tiistaina 17.3.2026 klo 16.30-17.15
Maksutapa sovitaan myyjän kanssa erikseen.
19.3.2026 klo 15.27
23.3. klo 14.00
Ulosottolaitos, Etelä-Savon toimipaikat myy
9 900 €
33 tarjousta
23.3. klo 14.00
23.3. klo 18.00
Mict Consulting Oy myy
52 000 €
90 tarjousta
23.3. klo 18.00
23.3. klo 19.45
Ekman Capital Oy myy
99 000 €
Lähtöhinta
23.3. klo 19.45
Eniten tarjoavalle
24.3. klo 10.00
Ulosottolaitos, Helsingin toimipaikka myy
255 000 €
28 tarjousta
24.3. klo 10.00
24.3. klo 13.00
Ulosottolaitos, Varsinais-Suomen toimipaikat myy
39 000 €
62 tarjousta
24.3. klo 13.00
24.3. klo 14.00
Ulosottolaitos, Etelä-Savon toimipaikat myy
17 100 €
57 tarjousta
24.3. klo 14.00
24.3. klo 18.00
Ulosottolaitos, Varsinais-Suomen toimipaikat myy
40 000 €
18 tarjousta
24.3. klo 18.00
25.3. klo 14.00
Ulosottolaitos, Itä- ja Keski-Uudenmaan toimipaikat myy
57 500 €
23 tarjousta
25.3. klo 14.00
25.3. klo 18.00
Ulosottolaitos, Oulu realisointi (Oulu, Raahe, Kajaani) myy
2 600 €
16 tarjousta
25.3. klo 18.00
25.3. klo 18.00
Ulosottolaitos, Porin toimipaikka myy
6 055 €
9 tarjousta
25.3. klo 18.00
25.3. klo 18.00
Hämeen Laatu-Asunnot Oy myy
14 900 €
Lähtöhinta
25.3. klo 18.00
Eniten tarjoavalle
26.3. klo 10.00
Ulosottolaitos, Päijät-Häme / Kanta-Häme myy
4 500 €
9 tarjousta
26.3. klo 10.00
26.3. klo 13.00
Ulosottolaitos, Joensuun toimipaikka myy
4 632 €
6 tarjousta
26.3. klo 13.00
26.3. klo 13.00
Ulosottolaitos, Varsinais-Suomen toimipaikat myy
4 000 €
4 tarjousta
26.3. klo 13.00
26.3. klo 13.00
Ulosottolaitos, Varsinais-Suomen toimipaikat myy
18 400 €
18 tarjousta
26.3. klo 13.00
26.3. klo 13.00
Ulosottolaitos, Helsingin toimipaikka myy
60 500 €
9 tarjousta
26.3. klo 13.00
26.3. klo 14.00
Ulosottolaitos, Itä- ja Keski-Uudenmaan toimipaikat myy
9 166 €
17 tarjousta
26.3. klo 14.00
26.3. klo 14.00
Ulosottolaitos, Etelä-Savon toimipaikat myy
5 100 €
17 tarjousta
26.3. klo 14.00
26.3. klo 18.00
Ulosottolaitos, Oulu realisointi (Oulu, Raahe, Kajaani) myy
8 000 €
13 tarjousta
26.3. klo 18.00
26.3. klo 18.00
Ulosottolaitos, Tampereen toimipaikka myy
1 400 €
7 tarjousta
26.3. klo 18.00
27.3. klo 18.00
LN Capital Oy myy
19 000 €
Lähtöhinta
27.3. klo 18.00
Eniten tarjoavalle
27.3. klo 18.55
Eniten tarjoavalle
30.3. klo 19.00
Rena Homes Oy myy
500 €
5 tarjousta
30.3. klo 19.00
8.4. klo 18.00
Ulosottolaitos, Oulu realisointi (Oulu, Raahe, Kajaani) myy
34 900 €
12 tarjousta
8.4. klo 18.00
10.4. klo 13.00
Ulosottolaitos, Joensuun toimipaikka myy
0 €
Lähtöhinta
10.4. klo 13.00
10.4. klo 16.00
12.4. klo 18.00
Ulosottolaitos, Porin toimipaikka myy
0 €
Lähtöhinta
12.4. klo 18.00
13.4. klo 11.00
Ulosottolaitos, Länsi-Uudenmaan toimipaikat myy
0 €
Lähtöhinta
13.4. klo 11.00
16.4. klo 19.00
Royal House Oy myy
0 €
Lähtöhinta
16.4. klo 19.00
Eniten tarjoavalle
18.4. klo 20.00
Investointipesä Oy myy
19 800 €
Lähtöhinta
18.4. klo 20.00
Eniten tarjoavalle
16.5. klo 19.30
Kolarin seurakunta myy
2 000 €
20 tarjousta
16.5. klo 19.30
7.6. klo 19.55
KOY Rantasalmen Teollisuustilat myy
0 €
Lähtöhinta
7.6. klo 19.55