Oletko aina haaveillut vanhan ja arvokkaan kyläkoulun remontoimisesta? Onko etsinnässä koti vai haluatko rakentaa uudet liiketilat menestyvälle paikalle valtatien risteyksessä? Harhalan koulusta voit saada vaikka kaikki!
Pälkäneen kunta hakee entiselle Harhalan kyläkoululleen uutta kehitysmyönteistä omistajaa julkisella huutokauppamenettelyllä.
Ainutlaatuinen, lähes 8000 m2 tontti sijaitsee hyvällä ja näkyvällä paikalla Lahdentien ja Valkeakoskentien risteyksessä. Harhalan entinen koulu on vuonna 1930 valmistunut ryhdikäs kivirakennus, jossa näkyvät 1920-luvun klassismin piirteet, kuten symmetrinen julkisivu, nurkkien pilasterit ja päätyjen lunetti-ikkunat. Kartanomaiseen pihapiiriin kuuluu lisäksi monien mahdollisuuksien talousrakennus sekä maakellari. Lähialueella on omakotiasutusta, ulkokenttä sekä paikalla 1900-luvun alussa toimineen taimitarhan alkuperäistä jalopuukantaa.
Alueelle on laadittu asemakaava, jossa kohteen käyttötarkoitus on yleisten rakennusten, sekä asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue (YAL-1). Tämä ja 1400 k-m2 lisärakennusoikeus antavat laajat mahdollisuudet kiinteistön monipuoliseen kehittämiseen. Harhalan koulun päärakennus on asemakaavalla suojeltu rakennus (sr-1), jota ei saa purkaa.
Koulutoiminta Harhalan koulussa lakkautettiin syksyllä 2020. Päärakennuksessa sattui talvella 2020 vesivahinko, jossa yläkerran WC-tilasta vuoti vettä välipohjan läpi alakerran luokkahuoneeseen.
Kaikki kastuneet rakenteet on avattu, tutkittu ja kuivattu eikä tiloissa ole enää kosteutta. Kattavat kunto- ja tutkimusraportit ovat myynti-ilmoituksen liitteenä.
Huutokauppa:
Kohde myydään julkisessa huutokaupassa ja siitä tehdyt tarjoukset ovat sitovia. Pälkäneen kunta on asettanut kohteelle hintavarauksen. Hintavarauksen ylittävät tarjoukset hyväksytään automaattisesti; Pälkäneen kunta pidättää kuitenkin oikeuden selvittää ostajatahon taustat, sekä olla toteuttamatta kauppa tämän kanssa perustellusta syystä.
Mikäli korkein tarjous alittaa hintavarauksen huutokaupan päättyessä voi myyjä niin halutessaan neuvotella korkeimman tarjouksen tehneen kanssa lopullisesta kauppahinnasta.
Takuumaksu 10 000 euroa, on maksettava seitsemän vuorokauden kuluessa tarjouskilpailun päättymisestä Myyjän ilmoitettua siitä korkeimman tarjouksen tehneelle. Maksamisesta on toimitettava kuitti Myyjän edustajalle maksupäivän aikana.
Pälkäneen kunta ilmoittaa korkeimman tarjouksen tekijälle kunnan tilinumeron, jonne takuumaksu tulee maksaa. Kauppa tehdään vain tarjoajan kanssa, joka on maksanut takuumaksun.
Jos korkein tarjoaja laiminlyö takuumaksun, niin myyjällä on oikeus periä takuumaksu oikeusteitse tarjoajalta. Takuumaksua ei palauteta, mikäli kauppa peruuntuu muusta kuin kunnan ilmoittamasta syystä. Takuumaksulle ei makseta korkoa. Takuumaksu vähennetään kauppahinnasta. Kunnalla on oikeus tarjota kohdetta seuraavaksi tulleelle, mikäli tarjoaja laiminlyö takuumaksun maksamisen annetussa määräajassa.
Ostajan, joka kieltäytyy tekemästä kauppaa, on korvattava toiselle osapuolelle ilmoittelusta, kiinteistöön tutustumisesta sekä muista kaupantekoon liittyvistä tarpeellisista toimista aiheutuneet kulut, jotka on ilmoitettu kohteen esittely kohdassa takuumaksuna (10 000 euroa).
Kohde:
Kohde myydään asemakaavan mukaisena määräalana kiinteistöstä 635-402-9-161 KANSAKOULU.
Pinta-ala: noin 7921 m2
Osoite: Valkeakoskentie 5, 36640 Iltasmäki
Käyttötarkoitus: YAL-1 - yleisten rakennusten sekä asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Rakennusoikeus: 2050 k-m², 2 krs. Tästä 500 k-m² koulurakennus.
Suojelumerkintä: Koulurakennus on suojeltu (sr-1), eikä sitä saa purkaa. Korjaus- ja muutostöissä tulee säilyttää rakennuksen 1920-luvun klassismia edustavat ominaispiirteet.
Koulurakennus:
Rakennusvuosi: 1930
Koko: 2 kerrosta + ullakko
Kerrosala: 465 k-m2
Huoneistoala: 200 m
Piharakennus:
Rakennusvuosi: 1930 jälkeen
Koko: 1,5 kerrosta
Huoneistoala: noin 140 m2
Rakennusten tarkemmat tiedot liitteenä. Tutustu näihin huolellisesti. Kohde myydään siinä kunnossa kuin se ilmoituksessa ja kaupantekohetkellä on. Pälkäneen kunta ei myyjänä ole vastuussa kohteen rakennusten mahdollisista virheistä, vaurioista tai puutteellisuuksista, jotka on ilmoitettu tai jotka on muutoin voitu kaupantekohetkellä havaita.
Tiedustelut ja esittely:
Anu Muhonen, kiinteistöinsinööri, Pälkäneen kunta, anu.muhonen@palkane.fi , p. 050 304 6730
Aarni-Pekka Jakonen, maankäytön suunnittelija, Pälkäneen kunta, aarni-pekka.jakonen@palkane.fi , p. 040 737 5390
Esittelyt paikan päällä sovittavissa erikseen.
Lisätietoja: palkane.fi/tyo-ja-yrittaminen/toimitilat/harhalan-koulu