Karl Dahl toiminimi ilmoittaa, Huutokaupat.com myy
NANNY STILL "KEHRÄ" KYNTTILÄNJALKOJA, Närpiö
Katsottu 86 kertaa
1 / 4Myydään eniten tarjoavalle
Myydään
16 kpl Nanny Still:in "Kehrä" kynttilänjalkoja
Suunnittelija / Designer Nanny Still
Alkuperäislaatikot
Kunto - Skick
Upea kunto. Merkityksetöntä käytön jälkeä.
Taiteilijasta - Om konstnären
Nanny Elisabet Still McKinney (1926 – 2009) oli suomalainen lasitaiteilija. Suomen taideteollisuuden kulta-aikana 1950-luvulla Still kuului muotoilun suuriin nimiin.
Still valmistui Taideteollisesta keskuskoulusta (nykyisestä korkeakoulusta) Metallitaiteen osastolta vuonna 1949. Samana vuonna hän voitti Riihimäen lasin pohjoismaisen muotoilukilpailun, jonka ansiosta hänet palkattiin töihin tehtaalle. Hänet tunnetaan parhaiten juuri näistä, Riihimäen lasille tekemistään töistä. Tehtaalla hän suunnitteli sekä taidelasi- että käyttölasiesineitä. Still työskenteli Riihimäen lasitehtaassa 1970-luvulle saakka, jolloin Riihimäen tuotanto siirtyi käsityövaltaisesta puhalluslasitekniikasta automatisoituun tuotantoon.
Still avioitui vuonna 1958 amerikkalaisen George McKinneyn kanssa, ja he muuttivat vuonna 1959 Brysseliin. Hän jatkoi Belgiassa asuessaan edelleen taiteellista uraansa suunnittelemalla esineitä Rosenthalin tehtaan lasinpuhaltamolle.
Monipuolisen uransa aikana Still suunnitteli lähes kaikkea koruista paistinpannuihin. Pariisissa vuonna 1956 järjestettyyn näyttelyyn suunniteltu, kristallista hiottu taidelasiteos Turmaliini kuuluu hänen luonteenomaisiin töihinsä. Tunnettuja hänen Riihimäen lasille muotoilemiaan lasisarjoja ovat Harlekiini, Flindari ja Grapponia. Rosenthalille 1990-luvulla suunnitelluista töistä voi mainita esimerkiksi Samoa-sarjan maljakot.
Kehrä-kynttilänjalka
Nanny Stillin suunnittelema Kehrä-kynttilänjalka on suomalaisen lasimuotoilun klassikko, valmistettu Riihimäen Lasin toimesta vuosina 1975–1980. Tämä puristelasista valmistettu kynttilänjalka tunnetaan sen yksinkertaisesta ja ajattomasta muotoilusta, joka heijastaa 1970-luvun estetiikkaa.
Materiaali: Kirkas puristelasi.
Design: Kynttilänjalan yläosa on laakea ja reunat aaltoilevat kevyesti, mikä luo kauniin valon heijastuksen kynttilän palaessa.
Kehrä-kynttilänjalat on suunniteltu erityisesti pienille pallokynttilöille tai enkelikellon kynttilöille, joiden halkaisija on noin 12 mm. Ne sopivat erinomaisesti niin arki- kuin juhlakattauksiin, tuoden pöytään eleganttia tunnelmaa.
Myyntiehdot
Myyjä sitoutuu myymään kohteen korkeimman tarjouksen tekijälle.
Tämän kohteen myyjä on Huutokaupat.com. Karl Dahl toiminimi antaa Huutokaupat.comin puolesta kohteesta lisätietoja ja vastaa kohteen luovutuksesta. Kohde tulee aina maksaa Huutokaupat.com-sivustolla olevien verkkomaksupainikkeiden kautta tai Huutokaupat.comin laskulla. Jos kohdetta ei makseta Huutokaupat.comille, Huutokaupat.com ei hyväksy mitään vastuuta kaupasta.
Tutustuthan tähän huutokauppaan sovellettaviin Huutokaupat.com-kauppojen huutokauppaehtoihin, sekä myyntiehtoihin ennen tarjouksen tekemistä.
Ja huomaathan, että
- huutokauppaan osallistuminen ilman ostoaikomusta on kiellettyä
- sinun tulee tutustua kohteeseen ja siitä annettuihin tietoihin ennen tarjoamista (kohteet myydään muille kuin kuluttaja-asiakkaille sellaisena kuin se on-ehdoin)
- käytettynä myytävien kohteiden kunto, käyttöikä ja päivitysmahdollisuudet eivät yleensä vastaa uutena myytäviä tavaroita - lisätietoja asiasta löydät täältä
- kohde on maksettava yhden (1) arkipäivän kuluessa tarjouksen hyväksymisestä.
Tarkempia tietoja kohteesta ja sen myyntiin liittyvistä asioista voit tarvittaessa kysyä ilmoittajalta. Muissa asioissa voit olla yhteydessä Huutokaupat.comin asiakaspalveluun. Kuluttajien tekemiin kauppoihin liittyy kuluttajansuojalain mukainen peruuttamisoikeus, jota koskevat ehdot ja rajoitukset ilmenevät myyntiehdoista.
Ilmoittaja: Karl Dahl toiminimi
Ilmoituksia tällä hetkellä 8 kpl
Ilmoittajan saama palaute
6 palautetta viimeisen puolen vuoden aikana
Positiivisia 83 %
Neutraaleja 17 %
Negatiivisia 0 %
Aikaa jäljellä
Ei tarjouksia
Lähtöhinta 0 €
Ei vähennettävää arvonlisäveroa
€
Hintaan lisätään käsittely- ja toimituskulut
Toimitustavat ja kulut
- Toimitus 32 € (sis. pakkaus- ja lähetyskulut)
- Nouto ei mahdollinen
- Käsittelykulu 2 €
Toimituskulut koskevat toimitusta Manner-Suomeen.
Huutokauppa päättyy la 21.12.2024 klo 22.22, tai 3 min viimeisen tarjouksen jälkeen
- Tarjouksia
- 0 kpl
- Tarjoajia
- 0 kpl
Loading...
Kohdenumero 5146525
Katsottu 86 kertaa
Kohteeseen tutustuminen
Sopimuksen mukaan
Tiedustelut
Maksutapa
Verkkopankkimaksu kaikilla suomalaisilla pankeilla tai lasku. Maksuaika 24 tuntia tarjouksen hyväksymisestä. Huomaathan, että laskulla maksaessa maksu kirjautuu viiveellä ja saat maksumuistutuksia kunnes maksu on kirjautunut järjestelmäämme.
Päivitetty viimeksi
15.12.2024 klo 11.16
Jaa kohde kaverillesi
Ilmianna ilmoitus