Kokeile uutta Huutokaupat.comia ensimmäisten joukossa!
Lisätietoa parannuksista

”Mieluummin myymme mökkejä kuin puramme niitä”

Metsähallitus on kaupannut mökkejään Huutokaupat.com-sivustolla parin vuoden ajan. Yksi poikkeuksellisen suosion saavuttaneista mökeistä on Kittilän Jerisjärven rannalla sijaitseva rantamökki, josta tehtiin noin tuplasti enemmän tarjouksia kuin Lapin-mökeistä yleensä tehdään.

Kittilän-mökin myymisestä on kulunut jo yli puolitoista vuotta aikaa, mutta Metsähallituksen Kiinteistökehityksessä
(ent. Laatumaa) myyntipäällikkönä työskentelevä Kari Männistö muistaa mökin hyvin. Kittilän-mökistä
tuli huutokaupassa hyvin haluttu kohde, koska mökki sijaitsee erittäin suositun järven rannalla.

”Moni haluaisi mökin Jerisjärven rannalta, mutta siellä tulee harvoin mitään
myyntiin”, Männistö sanoo.

Hirsirakenteiseen mökkiin kuuluu tupakeittiö, kolme makuuhuonetta, wc ja kuivaushuone. Rantasauna lämpiää puulämmitteisellä
kiukaalla. Sekä mökin terassilta että saunalta avautuu näkymä järvelle.

 Metsähallitus pisti vuokrakämppänä toimineen hirsimökin myyntiin Huutokaupat.comin sivuille syyskuussa 2015. Huutokauppaan osallistui lopulta 22 eri tarjoajaa, ja tarjouksia mökistä tehtiin yhteensä 143.

Kisa huipentui lokakuun lopulla 2015. Tarjouksia tehtiin viime hetkiin saakka ennen kuin huutokaupan takaraja umpeutui. Viimeinen tarjous, 170 000 euroa, hyväksyttiin kalkkiviivoilla lopulliseksi tarjoukseksi.

Kittilän Jerisjärven rannalla sijaitsevaan hirsirakenteiseen mökkiin kuuluu tupakeittiö, kolme makuuhuonetta, wc ja kuivaushuone.
Rantasauna lämpiää puulämmitteisellä kiukaalla. Sekä mökin terassilta että saunalta avautuu näkymä järvelle.

Metsähallituksella on pitkä kokemus mökkien myymisestä netissä

Metsähallitus myy ja vuokraa mökkejä ympäri Suomea. Jos vuokramökin tuottopuoli takkuaa suhteessa huoltokuluihin tai liian kallis remontti kolkuttelee ovella, Metsähallitus pistää mökin myyntiin. Kittilän-mökki myytiin, koska se ei tuottanut riittävästi vuokratuloja.

Parin vuoden aikana Metsähallitus on myynyt nettihuutokaupassa parikymmentä mökkiä. Kari Männistö pitää sivustoa erinomaisena alustana mökkien myymiseen.

”Huutokauppa netissä on loistava myyntitapa, josta asiakkaamme ovat antaneet paljon myönteistä palautetta. Se on avoin ja läpinäkyvä tapa käydä kauppaa.”

 Pitkän uranmyyntityössä tehneellä Männistöllä on laajempaa perspektiiviä erilaisiin myyntikeinoihin. 1990-luvulla Metsähallitus myi mökkejä perinteisten lehti-ilmoitusten avulla. Kymmenisen vuotta sitten mökkejä ryhdyttiin kauppaamaan Metsähallituksen omille
nettisivuille laadittujen ilmoitusten avulla. Mökkejä kaupattiin vielä silloinkin kiinteällä hinnalla. Sen jälkeen tavaksi tuli, että
ostajaehdokkaat lähettivät postissa kirjallisen tarjouksen.

 ”Vanhan toimintatapamme sääntöihin kuului, että ostajaehdokas sai tehdä vain yhden tarjouksen. Saimme silloin paljon palautetta, että tarjousta on hankala tehdä, kun ei yhtään tiedä hintatasoa”, Männistö kertoo.

 Hänen mukaansa osa ostajaehdokkaista jopa epäili, josko mökkejä myydään suoraan myyjien kavereille.

Tällaiset epäilyt ja muut hankaluudet hälvenivät savuna ilmaan sen jälkeen, kun Metsähallitus otti Huutokaupat.comin mökkiensä myyntipaikaksi. ”Asiakkaat pitävät nettihuutokauppaa hyvin reiluna tapana myydä. Kuka vain voi tehdä useamman tarjouksen ja nostaa hintaa niin paljon kuin rahkeita riittää”, Männistö sanoo.

Kun Metsähallitus alkaa myydä mökkiä, se pyytää ensin ulkopuolisen arvion mökin arvosta. Hinta-arviota ei välttämättä pistetä Huutokaupat.comin sivulle näkyviin, mutta se auttaa myyjää näkemään, milloin hinta on huutokaupan tarjouksissa saavutettu – tai jopa ylitetty. ”Yleensä huuto alkaa tosissaan vasta viimeisenä päivänä”, Männistö kertoo.

 Männistön mukaan mökkien myyminen edistää Metsähallitukselle tärkeitä arvoja, kuten sitä, että suomalaiset virkistyvät liikkumalla ja oleskelemalla luonnossa. Lisäksi vakituinen mökkikanta tuo elävyyttä maaseudulle ja mahdollistaa yöpymisen siellä, missä ei ole kaupallista majoitusta.

Lapin-mökkejä ostavat yksityishenkilöiden lisäksi esimerkiksi metsästysseurat. ”Mieluummin myymme mökkejä kuin puramme niitä”, Kari Männistö sanoo.

Katso tällä hetkellä myynnissä olevat Metsähallituksen kohteet