Ikaalisten kaupunki myy
Vanha apteekkitalo (punainen kaupungintalo) PURKUKUNTOINEN, Ikaalinen
Katsottu 1 277 kertaa
1 / 47
Myydään
Ikaalisten kaupunki myy huutokaupalla PURKUKUNTOISEN punaisen kaupungintalon, osoitteessa Valtakatu 5, 39500 IKAALINEN.
Purkukuntoisena rakenteet ja tekniset järjestelmät ovat ylittäneet niiden teknisen käyttöiän.
Kiinteistö on toiminut Ikaalisten kaupungintalona 07.2021 saakka.
Tarkemmat tiedot kiinteistöstä löytyvät ilmoituksen liitteistä.
Kohteella on suojelumerkintä SR-I
Kiinteistöalueen asemakaavamuutos on valmisteilla. Ostaja voi vaikuttaa tulevaan asemakaavaluonnokseen.
Kaavamuutoksen myötä kiinteistö (kiinteistötunnus 143-1-4-8) lohkotaan kahdeksi eri määräalaksi.
HUOM! Kohteen kaukolämmön käyttötiedoissa on mukana (liite) myös erikseen myynnissä olevan keltaisen kaupungintalon kulutustiedot.
HISTORIA
Vanha apteekkitalo (punainen virastotalo)
Ikaalisiin perustettiin Suomen ensimmäinen kauppala vuonna 1858. Pian kauppalan perustamisen jälkeen, vuonna 1862, kauppalaan valmistui talo sekatavarakaupalle. Ensimmäinen apteekki aloitti toimintansa talossa vuonna 1869. Vanha apteekkitalo on siis yksi kauppalan vanhimpia rakennuksia. Alkuperäiseen apteekkitaloon tehtiin laajennukset vuosina 1891 ja 1899, jolloin rakennus sai nykyisen, nikkarityylisen ulkoasunsa.
KOHTEEN ESITTELYT:
Sopimuksen mukaan
Tiedustelut arkisin (klo 9:00-15:00) Ikaalisten kaupunki, Jari Kohtanen p. 044-7301 245 tai Hannu Haapala p. 044-7306 118
Ehdollisia tarjouksia ei hyväksytä.
Ikaalisten kaupunki ja ostaja sitoutuvat kirjaamaan kaikki tarjoukset järjestelmään. Kohde voidaan myydä vain järjestelmään kirjatun korkeimman tarjouksen tehneelle.
HUOM! Korkeimman tarjouksen tehneen tulee jättää 3 vrk:den kuluessa huutokaupan päättymisestä suunnitelma kiinteistön käyttötarkoituksesta.
Huutokaupassa tehdyt tarjoukset ovat sitovia. Mikäli tehty tarjous hyväksytään, on tarjouksen tekijä velvollinen maksamaan tarjoamansa kauppahinnan sovitun maksuajan kuluessa. Tarjotun kauppahinnan maksamatta jättäminen voi johtaa korvausvelvollisuuteen.
Mikäli korkeimman sitovan tarjouksen tehnyt tekee aiheettoman tarjouksen, on hänen maksettava 3 vrk:n kuluessa 20% (huutohinnasta) tai kuitenkin vähintään 3 000 euroa myyjälle sanktiomaksua.
Ikaalisten kaupungin toimivaltainen viranomainen pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkeimman tarjouksen. Lopullinen tarjottu korkein kauppahinta edellyttää Ikaalisten kaupunginhallituksen hyväksyntää ja erillistä myyntipäätöstä.
Myyntiehdot
Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous.
Kohde myydään käyttäjien välisenä kauppana. Huutokaupat.com ei toimi kaupan osapuolena.
Tarjoajat sitoutuvat siihen, että heidän yhteystietonsa voidaan luovuttaa Huutokaupat.comin toimesta ilmoittajalle myyntipäätöksen ja siitä tiedottamisen mahdollistamiseksi.
Tarjoukset tehdään annettuun ajankohtaan mennessä. Korkein tarjous on se tarjous, jonka myyjä on korkeimpana hyväksynyt. Huutokauppaan voi osallistua myös henkilökohtaisesti paikan päällä jättämällä myyjälle tarjouksen. Ikaalisten kaupunki ja ostaja sitoutuvat kirjaamaan kaikki tarjoukset järjestelmään. Tarjouksen tehnyt hyväksyy nämä myyntiehdot suorittaessaan huudon.
Kohteeseen tutustuminen
Huutajalla on ennen tarjouksen tekemistä velvollisuus tutustua kyseiseen kiinteistöön, dokumentteihin ja asiakirjoihin. Ostaja ei jälkikäteen voi vedota sellaiseen seikkaan, joka olisi ennakkotarkastuksessa voitu havaita.
Myyjän antamat tiedot
Ikaalisten kaupunki vakuuttaa antaneensa ostajalle kaikki tiedot, jotka myyjä tietää ja joiden voidaan olettaa vaikuttavan kauppaan.
Kaupan solmiminen
Kiinteistön kauppa on tehtävä maakaaressa säädetyssä muodossa. Kauppakirjan allekirjoittamisajankohta ja paikka sovitaan ostajan kanssa erikseen. Kauppahinnan maksaminen tapahtuu kaupantekotilaisuudessa. Kaupanvahvistajan palkkion maksavat myyjä ja ostaja puoliksi.
Muut kustannukset
Ostaja vastaa varainsiirtoverosta, joka on 4 %.
Kaupasta vetäytyminen
Osapuolen, joka kieltäytyy tekemästä kauppaa, on maakaaren perusteella korvattava toiselle osapuolelle ilmoittelusta, kiinteistöön tutustumisesta sekä muista kaupantekoon liittyvistä tarpeellisista toimista aiheutuneet, kohtuulliset kustannukset.
Tiedostot
- PUNAINEN VIRASTO JULKISIVU ETELÄÄN.pdf
- PUNAINEN VIRASTO JULKISIVU POHJOISEEN.pdf
- PUNAINEN VIRASTO JULKISIVUT LÄNTEEN JA ITÄÄN.pdf
- PUNAINEN VIRASTO POHJA, 1.KERROS.pdf
- PUNAINEN VIRASTO POHJA, 2.KERROS.pdf
- 14.4.14 loppurap. KT2 Pirkanmaan KH.pdf (vaatii sisäänkirjautumisen)
- 14.4.14 KT1 loppurap. M-tutk. KH-yhtio.pdf (vaatii sisäänkirjautumisen)
- Rasitustodistus (2).pdf (vaatii sisäänkirjautumisen)
- Kuntoarvio RS15 Valtakatu 5 -7, 39500 Ikaalinen 08_09_2020.pdf (vaatii sisäänkirjautumisen)
- Kaukolämmön käyttötiedot (1).pdf
- Karttaote (2).pdf
- Kaavamerkinnät ja määräykset virastokortteli (1).pdf
- Asemakaavaote 1 (1).pdf
Ilmoittaja: Ikaalisten kaupunki
Ei muita kohteita huudettavana juuri nyt.
Ilmoittajan saama palaute viimeisen puolen vuoden aikana
Positiivisia 100 %
Neutraaleja 0 %
Negatiivisia 0 %